TURNEE - SeAMK Projektit

TURNEE

Metsät turvemailla – ratkaisuja päästöjen hillintään ja hiilinielujen kasvattamiseen

Hankkeen tausta

Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta v. 2035. Tähän vaaditaan paitsi päästövähennyksiä myös maankäytön kasvihuonekaasu (KHK) -nielujen vahvistamista.  Tässä hankkeessa selvitetään uusien mittauksien ja mallinnuksen avulla, kuinka paljon maankäyttösektorin kasvihuonepäästöjä voidaan pienentää turvemailla kasvavien metsien käsittelyyn ja sijaintiin vaikuttamalla. Lisäksi tarkastelemme suonpohjien ennallistamista ja toimenpiteiden vesistövaikutuksia.

Hankkeen tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on arvioida päästövähennyspotentiaalia, joka voidaan saavuttaa 1) ennallistamalla reheviä metsäojitettuja soita, jotka ovat suuri päästölähde suuren pinta-alansa vuoksi, 2) metsittämällä käytöstä poistettavia suonpohjia, joita vapautuu ennätysmäärä käytöstä aivan lähivuosina. Tavoitteena on vuorovaikuttaa tiiviisti keskeisten sidosryhmien kanssa ja tuottaa tietoa ilmastoviisaasta turvemaiden käytöstä mm. ELY-keskuksille, neuvontaorganisaatioille ja KHK-inventaarioon.

Hankkeen toimenpiteet

Hankkeessa perustetaan kaksi uutta intensiivimittausasemaa, joilla mitataan jatkuvatoimisesti ekosysteemin kasvihuonekaasujen vaihtoa. Suonpohjan metsityksen kokonaisilmastovaikutuksia mittaava asema sijoitetaan Etelä-Pohjanmaalle. Mittauksia jatketaan muulla rahoituksella hankkeen jälkeen. Toisella asemista mitataan kokonaisilmastovaikutuksia, ml. albedo sekä ilmakehän haihtuvat höyryt ja niistä muodostuvat pienhiukkaset. Kyseessä on maailman ensimmäinen tällainen asema turvemaalla. Mittauskokonaisuus perustuu SMEAR-konseptiin, joka yhdistää KHK-taseiden havainnoinnin (ICOS-yhteensopivat mittaukset) ja ilmakehän aerosolihiukkasten mittaukset (ACTRIS-yhteensopivat mittaukset). Lisäksi mittaamme kammioilla KHK-vaihtoa monilla eri-ikäisillä metsitys- ja ennallistamiskohteilla, joilla mitataan myös vesistökuormitusta. Paikkatietoanalyysin tukemana mallinnamme toteuttamiskelpoisten maankäyttötapojen kokonaisilmasto- ja vesistövaikutuksia sekä maakunnan että valtakunnan tasolla useita vuosikymmeniä eteenpäin.

Projektin osapuolet

Hanketta koordinoi apulaisprofessori Annalea Lohila Helsingin yliopistolta (Ilmakehätieteiden keskus) ja Ilmatieteen laitokselta. Hankkeessa ovat mukana myös Oulun yliopisto, Helsingin yliopiston Metsätieteiden osasto ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu.

Hankkeen kesto

1.3.2021-31.12.2023.

Hankebudjetti

Hanke on Maa- ja metsätalousministeriön Nappaa hiilestä kiinni –ohjelman päärahoittama. Hankkeen kokonaisbudjetti on 1 939 191 €, josta SeAMKin osuus on 163 223 €.

Hankkeen tuotokset ja tulokset

Hankkeen tuloksena syntyy uutta mittaus- ja mallinnusdataa rehevien metsäojitettujen soiden ja suonpohjan metsityksen kokonaisilmastovaikutuksista.

Webinaarin 22.9.2023 esitykset löytyvät täältä: Jaettavat esitykset

Webinaarin 14.11.2023 esitykset löytyvät täältä: Jaettavat esitykset

Lisätiedot

Laasasenaho, Kari

Erityisasiantuntija

sähköposti

Kari.Laasasenaho(a)seamk.fi

puhelin

+358406807631

Henkilökuva.

Lauhanen, Risto

Erityisasiantuntija TKI, dosentti

sähköposti

Risto.Lauhanen(a)seamk.fi

puhelin

+358408304150