Yrityskaupat käyntiin
Yrityksen jatkuvuus on tärkeää paitsi yrityksen omistajalle ja mahdolliselle yrityksen ostajalle, henkilöstölle ja asiakkaille, niin myös sen sijaintikunnalle. Yrityskaupat käyntiin -hankkeessa haluamme vilkastuttaa yrityskauppoja, tehostaa yritysten myyntikuntoon ja myyntiin laittamista sekä helpottaa omistajanvaihdoksia. Hankkeessa kehitetään uusiakin tapoja myyjien ja ostajaehdokkaiden kohtaamiseen sekä näin oikean ostaja–myyjä-parin löytymiseen.
Yrityksen ostotyökalu
Hankkeessa tehdään ostotyökalu, joka toimii vähintäänkin hyvänä muistilistana kaikille yrityksen omistajanvaihdoksen osapuolille. Tavoitteena on, että yrittäjäksi haluava löytäisi sopivan yrityksen ja siitä luopuja voisi jatkaa uudelle uralle tai ansaitulle vapaalle. Näin yrityksen elinkaaren jatkumisen esteenä ei olisi ainakaan tiedon puute. Hankkeesta hyötyvät Etelä-Pohjanmaan lisäksi myös muut alueet, sillä yrityskauppoja tehdään yli kunta- ja aluerajojen.
Tilitoimistot
Lähes jokaisella yrityksellä on läheinen suhde tilitoimistoon, ja kirjanpitäjä tunteekin yrityksen menestyksen tekijät tai sen kipukohdat. Hankkeessa lähestytään tilitoimistoja ja pyritään lisäämään kirjanpitäjien aktiivista roolia yrityskauppojen alustajina ja tarvittavan tiedon paketoijina. Taloustietoja tarvitsevat sekä myyjä että ostaja, kun yritykselle määritetään arvoa ja haetaan kauppaan rahoitusta.
Oppilaitokset & yrittäjyyskasvatus
Tärkeä osa ostajien aktivointia ja löytymistä on eteläpohjalaisten oppilaitosten yrittäjyyskasvatukseen ja sen sisältöön perehtyminen. Näin pyritään varmistamaan, että yrittäjäksi ryhtyminen ostamalla toimiva yritys on opetuksessa esillä oleva vaihtoehto.
Ajankohtaista
Hankkeen tilaisuudet – tervetuloa mukaan!
-
Yrityksen esittelyvalmennus 3.10.2024 (ja 16.9.)
Sinulle yrittäjä!
Valmennus on tarkoitettu helpottamaan yrityksen esittelyä kaikenlaisissa tilaisuuksissa ja tilanteissa. Erityisesti yrityksen myyntivaiheessa esittelyllä on suuri merkitys.
Aika: 16.9.2024 klo 12–16 ja 3.10.2024 klo 12–16
Paikka: Frami F, Seinäjoki (Kampusranta 11)Saat parhaan hyödyn valmennuksesta, jos pystyt osallistumaan molemmille valmennuskerroille. Kuitenkin osallistuminen vain toiselle valmennuskerralle on myös mahdollista.
Valmennus 16.9.: Keskitytään oman yrityksen vahvuuksien kartoittamiseen ja löytämiseen. Valmennuksen vetävät Aila Hemminki ja Juha Tall, Seinäjoen ammattikorkeakoulu.
Valmennus 3.10.: Tarkastellaan, miten esittelyssä voi tuoda yrityksen ominaispiirteet esiin parhaalla mahdollisella tavalla. Valmennuksen vetävää Iina Åman Tenhosta.Valmennuksen tavoitteena on auttaa yrittäjää löytämään ja tuomaan esiin yrityksestään potentiaalisia ostajia kiinnostavia, vakuuttavia ja ostohalua herättäviä näkökulmia. Valmennuksen sisältöä on mahdollisuus hyödyntää myös esim. omien esittelyvideoiden tekemisessä, haastatteluiden antamisessa sekä erilaisissa myynti- ja esiintymistilanteissa.
Ilmoittaudu mukaan tästä!
Valmennus on maksuton.Valmennuksen mainokseen pääset tästä.
Valmennuksen järjestää Seinäjoen ammattikorkeakoulu. -
Lounastreffit - teemana yrityskauppa & arvonmääritys 21.11.
Tervetuloa lounastreffeille!
Suunnitteletko yrityksesi myyntiä tai oletko kiinnostunut ostamaan yrityksen?
Tervetuloa lounastreffeille torstaina 21.11. klo 11.00-12.30.
Lounaan yhteydessä rentoa ajatustenvaihtoa yrityskaupoista. Paikalle voit tulla joko ostohousut tiukasti jalassa tai hintalapun kanssa. Mutta yhtä lailla olet tervetullut vain tapaamaan Inton ja Priima Yrityslaskennan väkeä asian tiimoilta. Keskustelua vahvistaa Antti Hyyryläinen .
Ties vaikka ostaja tai myyjä kuitenkin sattuisi samaan lounaspöytään!
Into tarjoaa osallistujille lounaan. llmoittauduthan mukaan 15.11. mennessä.
Yrityskaupat käyntiin – hankkeeseen voit tutustua tästä!
Tilaisuuden järjestää Into Seinäjoki. -
Menneet tilaisuudet
Lounastreffit – teemana yrityskauppa & brändin merkitys
Suunnitteletko yrityksesi myyntiä tai oletko kiinnostunut ostamaan yrityksen?
Aika: ti 17.9. klo 11.00-12.30
Paikka: Holy Smoke, Seinäjoki (Koulukatu 20)Lounaan yhteydessä rentoa ajatustenvaihtoa yrityskaupoista. Paikalle voit tulla joko ostohousut tiukasti jalassa tai hintalapun kanssa. Mutta yhtä lailla olet tervetullut vain tapaamaan Inton ja markkinointitoimisto Keino Branding väkeä asian tiimoilta. Keskustelua alustaa Keino Brandingin Melina Sivunen.
Ties vaikka ostaja tai myyjä kuitenkin sattuisi samaan lounaspöytään!
Into tarjoaa osallistujille lounaan. llmoittauduthan mukaan 13.9. mennessä. Lue lisää ja ilmoittaudu tästä!
Tilaisuuden järjestää Into Seinäjoki.Onnistu omistajanvaihdoksessa!
Aika: ti 10.9.2024 klo 18-20
Paikka: Hotelli-Ravintola Alvariini, Alajärvi (Paavolantie 1)Mielessä yrityksen osto tai myynti? Tämä ilta on juuri sinulle! Lämpimästi tervetuloa kuulemaan asiantuntijoiden parhaat vinkit omistajanvaihdokseen sekä tapaamaan omistajanvaihdoksen asiantuntijoita ja yrityskauppojen rahoittajia.
Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen.
Lämpimästi tervetuloa!Tarjoiluiden vuoksi ilmoittautumisia pyydetään pe 6.9. mennessä oheista linkistä tai sähköpostitse marika.paavola@jpyp.fi tai ilmoittaudu mukaan tästä
Lue lisää tilaisuuden ohjelmasta täällä.
Tilaisuuden järjestää Järvi-Pohjanmaan YrityspalveluLounastreffit – teemana yrityskauppa
Suunnitteletko yrityksesi myyntiä tai oletko kiinnostunut ostamaan yrityksen?
Aika: ke 5.6. klo 11.00
Paikka: Ravintola Marttilan Talli, SeinäjokiLounaan yhteydessä rentoa ajatustenvaihtoa yrityskaupoista. Paikalle voit tulla joko ostohousut tiukasti jalassa tai hintalapun kanssa. Mutta yhtä lailla olet tervetullut vain tapaamaan Inton ja Finnveran väkeä asian tiimoilta. Ties vaikka ostaja tai myyjä kuitenkin sattuisi samaan lounaspöytään!
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tilaisuuteen täällä. Tilaisuuden järjestää Into Seinäjoki.
Eväitä yrittäjille -aamupalatilaisuus teemalla Yrityskaupat käyntiin, Alavus
Aika: keskiviikko 24.4. alkaen klo 7.30
Paikka: Fasadin 4. kerros, AlavusTilaisuudessa Tuomas Aho kertoo kokemuksistaan yrityksen myyntiprosessista ja Jorma Ranta antaa käytännön omistajanvaihdosneuvoja yrityksen saattamisesta myynti- ja sukupolvenvaihdoskuntoon.
Varaa aika henkilökohtaiseen tapaamiseen:
Tilaisuuden jälkeen on mahdollista tavata Jorma Ranta kahden kesken ja keskustella luottamuksellisesti yrityksesi myyntisuunnitelmista. Varaa tähän erikseen aika sähköpostitse paivi.rintala@fasadi.comLue lisää tilaisuudesta ja ilmoittaudu mukaan täältä.
Tilaisuuden järjestää Alavuden Kehitys Oy – Yrityskehitys Fasadi.Yrittäjäaamiainen Ähtärissä
Aika: keskiviikko 24.4. klo 7.30
Paikka: Hotelli Mesikämmen, ÄhtäriOhjelma:
– Ajankohtaista yrittäjiltä / Etelä-Pohjanmaan yrittäjät, varatoimitusjohtaja Jani Takamaa
– Miten saadaan enemmän kauppaa suosituksilla suomessa ja maailmalla! / BNI (Business Network International), maajohtaja Pasi Pasanen
– Yrityskaupat käyntiin -hanke / Pertti Nurmi
– Ähtärin Yrittäjien terveiset / Pasi Poukka
– Ähtärin kaupungin terveiset / Seppo KarjalaLue lisää tilaisuudesta täältä ja ilmoittaudu mukaan. Tilaisuuden järjestää Ähtärin elinvoimatoimi ja Yrityskaupat käyntiin -hanke.
Yrityskauppa ostajan silmin – mitä jokaisen myyjän tulee tietää
8.3.2024 klo 7.30–10.00
Hotelli-Ravintola Alma, Seinäjoki, kokoustila SimunaTilaisuus on osallistujille maksuton ja tarkoitettu sekä yrityksen myyntiä suunnitteleville että yrityskaupoista kiinnostuneille. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tilaisuuteen täällä. Tilaisuuden järjestää Into Seinäjoki.
Yrityskaupan Speed Date – kohtaa ostaja tai myyjä!
13.3.2024 klo 18–20
Seinäjoki Areena, ravintola MiittiOletko pohtinut yrityksesi myymistä tai etsinyt ostajaa/jatkajaa toiminnallesi? Oletko kiinnostunut mahdollisuudesta lähteä yrittäjäksi tai hakea kasvua yrityskaupan kautta? Tätä tapahtumaa sinun ei kannata jättää väliin!
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tilaisuuteen täällä. Tilaisuuden järjestää Into Seinäjoki.
Artikkelit & julkaisut
Videot, podcastit & vodcastit
Perhe mukaan yrityskaupalla – Marko ja Eetu Hirvi, Hirven Konepaja Oy
Hirven Konepajan omistaa nykyään koko viisihenkinen Hirven perhe. Miten pojat otettiin mukaan yritystoimintaan ja miten arki on lähtenyt sujumaan?
Katso video Into Seinäjoen YouTube-kanavalta.
Yritysten omistajanvaihdokset – vanhat kliseet ja uudet viisaudet
Tämän podcastin aiheena on yritysten omistajanvaihdoksiin liittyvät vanhat kliseet ja uudet viisaudet, joista keskustelevat omistajanvaihdosasiantuntijat Aila Hemminki ja Juha Tall.
Kuuntele podcast SeAMK podcast -kanavalta. Kesto 13:03.
Kasvun hakua yritysostoilla – yrityskaupoilla Valtteri Jussila
Valtteri Jussila on tehnyt nuoreen ikään mennessä jo kaksi yrityskauppaa. Miten perhe suhtautui ensimmäiseen yritysostoon ja mistä Valtteri sai tukea yritysostoihin?
Valtteri Jussila, Seinäjoen Kumi & Alavuden Kumi
Katso video Into Seinäjoen YouTube-kanavalta.
Yrityskauppa selkokielellä
Voiko juristin luo tulla kahta kättä heilutellen ja pitääkö osata puhua latinaa? Tero Malmivaara puhuu yrityskaupoista selkokielellä – vaikka juristi onkin.
Tero Malmivaara, PwC Finland
Katso video Into Seinäjoen YouTube-kanavalta.
Yrityskaupasta kasvua
Rauhala Yhtiöt Oy osti loppuvuodesta 2023 enemmistöosuuden Opsec Oy:stä. Miten ajatus yrityskaupasta syntyi ja miten yhteiselo saman katon alla on lähtenyt sujumaan?
Tommi Hakanpää, Rauhala Yhtiöt Oy & Mika Lindberg, Opsec Oy
Katso video Into Seinäjoen YouTube-kanavalta.
Yrityskaupalla yrittäjäksi – Hippu Herrala
Hippu Herrala päätyi eläinklinikan yrittäjäksi, vaikka alun perin tarkoituksena oli hakea klinikalle töihin. Mistä uusi yrittäjä sai apua yrityskauppaan ja miten yhteiselo kanssayrittäjän kanssa samoissa tiloissa on sujunut?
Hippu Herrala, Eläinklinikka Andelin
Katso video Into Seinäjoen YouTube-kanavalta.
Blogit
Linkkejä & vinkkejä
Yrityskaupat käyntiin -hankkeen tiedot
- Kesto: 1.11.2023–30.4.2026
- Kohderyhmät: mikro- ja pk-yritykset, potentiaaliset yritysten tai liiketoiminnan ostajat ja myyjät, oppilaitokset sekä yrityksiä ja elinkeinoelämää palvelevat järjestöt alueella
- Budjetti: 785 874 €, josta Seinäjoen ammattikorkeakoulun osuus 258 532 €
- Rahoitus: Euroopan unionin osarahoittama.
- Hanketoteuttaja: Seinäjoen ammattikorkeakoulu
- Osatoteuttajat: Alavuden Kehitys, Into Seinäjoki, Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu, Ähtärin kaupunki
SeAMK:in muut tapahtumat
Ota yhteyttä!
projektipäällikkö
Aila Hemminki
aila.hemminki@seamk.fi
p. 040 830 2005
asiantuntija
Miska Kaihlamäki
miska.kaihlamaki@seamk.fi
p. 040 830 4016
asiantuntija
Juha Tall
juha.tall@seamk.fi
p. 040 868 0197