Kelpoisuuden osoittaminen uudelleen käytettäville materiaaleille

Kelpoisuuden osoittaminen uudelleen käytettäville materiaaleille

Blogi:
Kuva: Työterveyslaitos

Kelpoisuus uudelleen käytettävälle materiaalimme voidaan osoittaa rakennuspaikkakohtaisella varmentamisella. Rakennushankkeeseen ryhtyvän tai hanketta suunnittelevan on selvitettävä rakennuspaikkakohtaisesti, että tuote täyttää sitä koskevat olennaiset tekniset vaatimukset.  Hyväksyttävä selvitys voi perustua esimerkiksi vapaaehtoiseen sertifikaattiin, tutkimusraporttiin, laskentaan tai ulkopuolisen tahon tekemään lausuntoon. Rakennusvalvoja päättää, ovatko esitetyt kirjalliset selvitykset riittäviä.

CE-merkintä on käytössä vain poikkeustapauksissa, kun purkutuotteen haltija haluaa, tai kun harmonisoidun tuotestandardin piirissä olevaa markkinoille saatettavaa uudelleen käytettävää rakennustuotetta jatkokäsitellään siten, että vähintään yhden perusominaisuuden arvot/luokat muuttuvat.

Esimerkkejä toimivista tuotemäärittelykäytännöistä osana rakennuspaikkakohtaista varmentamista:

  • Helsingin kiertotalousklusterin toimesta on julkaistu tuotemäärittelytyökalu, jota voi hyödyntää rakennuspaikkakohtaisessa varmennuksessa tietyille tyypillisille uudelleen käytettäville rakennustuotteille.
  • Kansainvälisessä ReCreate hankkeessa, jossa Tampereen yliopisto on mukana, laaditaan tuotemäärittelyjä erilaisille betonielementeille.
  • RTS:n vetämässä UURAKET-hankkeessa laaditaan tuotemäärittelyjä uudelleen käytettäville rakennustuotteille mukaan lukien purettujen rakennustuotteiden vaarallisten aineiden päästötarkastelut.

Näillä tuotemäärittelyillä ei tule olemaan viranomaismääräysten statusta, mutta ne helpottavat yhteisen näkemyksen hakemisessa silloin, kun rakennusvalvonnalle osoitetaan uudelleen käytettävien rakennustuotteiden kelpoisuutta aiotussa rakennuskohteessa. Helsingin kiertotalousklusterin tuotemäärittelytyökalussa summataan yhteen toimenpiteet, joilla ehjänä irrotettujen rakennustuotteiden kelpoisuuden voi osoittaa rakennusvalvojalle tietyissä uudelleenkäytön käyttökohteissa. Mahdollisia toimenpiteitä ovat alkuperäisten tuotetietojen selvittäminen, silmämääräinen arviointi, standardien taulukkoarvot, mitoituslaskelmat, työmaalla tehtävät mittaukset ja tarvittaessa laboratoriotestaukset.

Helsingin kiertotalousklusterin työkalu sisältää seitsemän yleisesti uudelleen käytettävää rakennustuotetta:

  • Poltettu tiili ja kalkkihiekkatiili
  • Liimapuu
  • Teräs
  • Ikkunat ja ovet
  • Savikattotiili

Työkalun on tarkoitus laajentua kattamaan uusia tuoteryhmiä ja se kehittyy jatkuvasti tavoitteena mm. tarvittavien selvittelyjen helpottuminen rakennuskohteiden turvallisuudesta ja toimivuudesta tinkimättä.

 

Lähteet:

Koponen, A. Rasek Consulting Oy Ltd (2024). Esitys Ratkaisuja rakentamisen tulevaisuuteen -seminaarissa Vantaalla 15.2.2024

Helsingin kaupunki, kiertotalouden klusteriohjelma (2024): https://testbed.hel.fi/kiertotalous/kirjasto/ Luettu 26.3.2024

 

Kirjoittaja: 

Virpi Palomäki, FT

Projektipäällikkö, arkkitehtuurin yksikkö, Tampereen yliopisto