Tapahtumabisnekseen hybridiosaamista
Hanke on Euroopan unionin osarahoittama. Toteuttajana Seinäjoen ammattikorkeakoulu.
Toteutusaika 1.2.2024 – 31.1.2026. Hankebudjetti: 278 091 €.
Hankkeen aikana on toteutettu useita konkreettisia toimenpiteitä tapahtumatoimialan kehittämiseksi Etelä-Pohjanmaalla. Ensimmäisenä kartoitettiin tapahtumatuotannon ympärille rakentuva moniammatillinen verkosto kaksiosaisella kattavalla kyselyllä. Kyselystä on julkaistu raportti joulukuussa 2025: Tapahtuma-alan ekosysteemi Etelä-Pohjanmaalla : Muodostettu benchmarkkauksen ja alueellisen toimijakartoituksen pohjalta – yhdistäen parhaat käytännöt ja paikallisen näkemyksen
Lisäksi järjestettiin viisi Tapahtumakohtaamoa (verkostoitumistilaisuutta), joissa keskityttiin kestävän kehityksen teemoihin tapahtumatuotannossa. Osana hanketta toteutettiin kaksiosainen pilottitapahtuma: Luova Tuottaja 360- luovien alojen ja tapahtuma-alan ammattilaisten verkostoitumispäivä ja toisena Ilmiöiden Yö- kaupunkitapahtumaan toriohjelma, jonka pääpaino oli yhteisöllisyyden kehittämisessä ja jossa yhdistyvät perinteet, osallisuus ja elämyksellisyys tanssityöpajojen kautta.
Koulutuskokonaisuuksilla on vahvistettu tapahtuma-alan ammattitaitoa, ja hankkeen koordinointi sekä viestintä ovat tuoneet esiin alan monimuotoisuutta ja osaamista. Olemme kuvanneet erilaisia tapahtumia, joista on tehty lyhytelokuvia, sekä julkaisseet podcasteja, verkkolehtiartikkeleita ja tapahtuma-alan kirjoituksia SEAMKin kokoomateoksessa. Julkaisut ovat luettavissa seuraavassa valikossa kohdassa julkaisut.
Pääkohderyhmänä ovat olleet Etelä-Pohjanmaalla tapahtumatoimialalla työskentelevät tai aiemmin työskennelleet henkilöt sekä ne, jotka ovat kiinnostuneita työskentelemään tapahtumien parissa.
Katja Jaskari
Projektipäällikkö
katja.jaskari@seamk.fi
044 0528528

Blogi: TAPAHTUMAKOHTAAMO: Karonkka!(Opens in a new window)
Blogi: TAPAHTUMAKOHTAAMO: Menestyvät kumppanuudet ja tapahtumien yhteistyöstrategiat(Opens in a new window)
Podcast: Säveliä ja suunnitelmia: Muusikot tapahtumatuottajina osa 1 (Opens in a new window)
Podcast: Säveliä ja suunnitelmia: Muusikot tapahtumatuottajina osa 2(Opens in a new window)
Verkkolehti: Marginaalituottajasta sosiaalisen vastuun kantajaksi – Teemu Tuuttila(Opens in a new window)
Verkkolehti: Vastuullisuus ja kestävän kehityksen näkökulma tapahtumissa – case Selmu ry(Opens in a new window)
Verkkolehti: Tapahtumabisnekseen hybridiosaamista(Opens in a new window)
Verkkolehti: Tapahtumista ja elämyksistä kaupungin kestävää elinvoimaa?(Opens in a new window)
Verkkolehti: Osaamisen kehittäminen tapahtuma-alalla: avain menestykseen!(Opens in a new window)
Verkkolehti: Kansanmuusikot tapahtumatuottajina: Luovuuden ja yrittäjyyden voima
Verkkolehti: Tehokkaan tapahtumaviestinnän merkitys ja käytännöt: Esimerkkinä Provinssi-festivaali
Verkkolehti: Elämyksellisyys osana liiketoimintaa
Verkkolehti: Elämyspalveluiden kehittämisen mahdollisuuksia
Verkkolehti: Tapahtumabisnekseen hybridiosaamista – mitä on saatu aikaan?
Verkkolehti: Tapahtuman järjestäminen – mitä lupia tarvitaan ja miksi?
Verkkolehti:Tapahtumat, jotka jättävät jäljen
Kokoomateos: Tapahtuma-alan ekosysteemi ja vaikuttavuus(Opens in a new window)
Kokoomateos: Tapahtumabisnekseen hybridiosaamista koulutuskokonaisuuden avulla
Kokoomateos: Kestävän tapahtumatuotannon tulevaisuus – teknologia, ekosysteemit ja vastuullisuus
YouTube- SEAMK tutkii ja kehittää:
Luova Tuottaja 360: Verkostoitumispäivä, vastuullisuus, Ville Koivisto, Provinssin festivaalijohtaja
Luova Tuottaja 360 -verkostoitumispäivä: Yrityskunnon kehittämistä ja omistajanvaihdoksia
Lyhytelokuvat:
Sonaatti kylälle – tapahtumia Etelä-Pohjanmaalla – YouTube
- Etelä-Pohjanmaalla tapahtumatoimialalla työskentelevät tai aiemmin työskennelleet henkilöt sekä henkilöt, jotka olisivat kiinnostuneita työskentelemään tapahtumatuotannon parissa.
- Tapahtumia hyödyntävät ja erilaisia tapahtumaformaatteja järjestävät eri alojen yritykset ja organisaatiot sekä yleishyödylliset yhteisöt ja näiden henkilöstö:
– kehittämisorganisaatiot ja -yhdistykset
– kauppakeskukset
– seminaari- ja webinaarijärjestäjät
– messu-, näytös- ja näyttelyjärjestäjät
– turnaus- ja ottelujärjestäjät
– konsertti- ja festivaalijärjestäjät
– kokous- ja gaalajärjestäjät sekä venuet
– turvallisuusalan yritykset
– ohjelmapalvelu-, tapahtumateknologia- ja tapahtumarakentamisyritykset
– paikallistapahtumien järjestäjät, kuten kesäteatterit ja kyläyhdistykset
Hankkeen tavoitteet ovat:
1. Tapahtumatuotannon monialaisen ekosysteemin vahvistaminen
2. Tapahtuma-alan toimijoiden ja kiinnostuneiden toimijoiden osaamisen kehittäminen
3. Tapahtuma-alalla hyödynnettävän koulutuksellisen sisällön ja digitaalisen materiaalin tuottaminen
Hankkeessa selvitetään kyselyllä tapahtuma-alan ekosysteemiä, nostetaan verkostoitumistilaisuuksien ja dokumentin avulla esiin monimuotoista tapahtuma-alan toimintaa, kehitetään tapahtumatuotannon kestävää liiketoimintaa ja tarjotaan koulutuskokonaisuuksia tapahtuma-alan ammattitaidon kehittämiseksi.
TP 1: Kestävän liiketoimintaosaamisen kehittäminen tapahtumissa 1.2.2024-31.12.2025
1.toimenpide on kysely, jolla kartoitetaan tapahtumatuotannon ympärille rakentuvaa moniammatillista verkostoa.
2.toimenpiteenä työpaketissa järjestetään 3–5 kpl verkostoitumistilaisuutta (Tapahtumakohtaamo), jotka rakentuvat kestävä kehitys tapahtumatuotannossa- aiheen ympärille.
3. toimenpiteenä on pilottitapahtuman järjestäminen, jonka kantavana teemana on tapahtumatuotannon kestävä kehittäminen.
Työpaketti 2. Koulutuskokonaisuus 1.9.2024-31.12.2025
Työpaketti 3: Hankekoordinointi ja -viestintä 1.2.2024-31.1.2026
Verkostoitumistilaisuudet (3-5kpl)
– 1. Tapahtumakohtaamo:Karonkka 12.9.2024
– 2. Tapahtumakohtaamo: Menestyvät kumppanuudet ja tapahtumien yhteistyöstrategiat
– 3. Tapahtumakohtaamo: Tapahtumakohtaamo: Turvallinen tapahtuma, riskien tunnistaminen ja hallinta
– Podcastit (3-5 kpl) asiantuntijahaastatteluista:
2)Marginaalituottajasta sosiaalisen vastuun kantajaksi – Teemu Tuuttila(Opens in a new window)
3.1 ) Säveliä ja suunnitelmia: Muusikot tapahtumatuottajina osa 1 (Opens in a new window)
3.2 ) Säveliä ja suunnitelmia: Muusikot tapahtumatuottajina osa 2(Opens in a new window)
– Artikkelit:
Tapahtumabisnekseen hybridiosaamista
Tapahtumista ja elämyksistä kaupungin kestävää elinvoimaa?
Osaamisen kehittäminen tapahtuma-alalla: avain menestykseen!
Vastuullisuus ja kestävän kehityksen näkökulma tapahtumissa – case Selmu ry
Marginaalituottajasta sosiaalisen vastuun kantajaksi – Teemu Tuuttila(Opens in a new window)
Kansanmuusikot tapahtumatuottajina: Luovuuden ja yrittäjyyden voima
Kokoomateoksen artikkelit:
Tapahtuma-alan ekosysteemi ja vaikuttavuus(Opens in a new window)
YouTube- SEAMK tutkii ja kehittää:
Luova Tuottaja 360: Verkostoitumispäivä, vastuullisuus, Ville Koivisto, Provinssin festivaalijohtaja
Tapahtumakohtaamo: Menestyvät kumppanuudet ja tapahtumien yhteistyöstrategiat
Eteläpohjalaiset Kruunuhäät 2024 – tapahtumia Etelä-Pohjanmaalla
– Raportti tapahtuma-alan monialaisesta ekosysteemistä ja tapahtumaosaamisen tulevaisuuden tarpeista
– Dokumenttielokuva nostamaan tapahtuma-alan tunnettavuutta
– Pilottitapahtuma ja raportti sen tuloksista
– Opintokokonaisuus (5 kpl) ja –materiaalit:
1) Tapahtumatuotannon prosessi 2.1. – 31.3.2025
2) Elämyspalveluiden kehittäminen palvelumuotoilun avulla 1.3.-31.5.2025
3) Tapahtumahallinnan työkalut 1.4.-30.6.2025
Hankkeen tuloksia voi hyödyntää monin tavoin liiketoiminnassa. Tässä muutamia ideoita:
1. Tapahtumapalveluiden laajentaminen. Voit käyttää hankkeen tuloksia suunnitellessasi uusia tapahtumapalveluita.
2. Markkinointi ja viestintä. Hankkeen tuloksista voi ammentaa ideoita markkinointiin ja viestintään. Voit esimerkiksi hyödyntää hankkeessa saatuja tietoja ja näkemyksiä kohderyhmäanalyysissä, brändin rakentamisessa tai some-strategiassa.
3. Koulutus ja osaamisen kehittäminen. Jos hankkeessa on syntynyt uutta osaamista tai koulutusmateriaalia, voit hyödyntää sitä omassa organisaatiossasi. Esimerkiksi voit järjestää koulutuksia tai työpajoja, joissa jaat hankkeen tuloksia ja oppeja henkilöstöllesi.
4. Yhteistyö muiden toimijoiden kanssa. Hankkeen tuloksia voi jakaa myös muiden toimijoiden kanssa. Voit esimerkiksi tehdä yhteistyötä muiden tapahtuma-alan yritysten tai järjestöjen kanssa ja hyödyntää yhdessä hankkeen tuloksia.
Muista aina sovittaa hankkeen tulokset omaan liiketoimintaasi ja tarpeisiisi. Jokainen yritys on erilainen, joten hankkeen tuloksia kannattaa tarkastella oman tilanteen ja tavoitteiden näkökulmasta. Osallistuminen kannattaa aina!
TAPAHTUMATUOTANNON KOULUTUKSET JA VERKOSTOITUMISTILAISUUDET
Hankkeessa toteutetut koulutukset ja verkostoitumistilaisuudet


Inspiroidu ja opi järjestämään tapahtumia!
Haluatko oppia järjestämään sujuvia ja onnistuneita tapahtumia? Tarvitsetko perustiedot tapahtuman järjestämisestä? Etsitkö uusia ideoita ja käytännön vinkkejä? Tule mukaan Tapahtumatuotannon prosessi -koulutukseen!
Opintokokonaisuus on suunnattu erityisesti aloitteleville, ei ollenkaan tai vähän tapahtumakokemusta omaaville tapahtuma-alalta ja myös muilta toimialoilta.
Toteutus: Verkko-opinnot + työpaja 6.2.2025.
Laajuus: 2 opintopistettä.
Ilmoittautuminen on päättynyt 31.12.2024.
Sisältö:
- Tapahtumaidean konkretisointi ja riskien arviointi
- Tuotannon aikataulutus, rahoitus ja budjetointi
- Yhteistyökumppanuudet
- Tapahtumaviestintä
- Luvat ja sopimukset
- Tuottajan työ käytännössä
Sukella elämykselliseen palveluliiketoimintaan!
Opintokokonaisuus tarjoaa katsauksen elämyksellisyyden käsitteeseen ja sen merkitykseen palveluliiketoiminnassa. Opit palvelumuotoilun periaatteet ja menetelmät, jotka auttavat sinua suunnittelemaan asiakaslähtöisiä palveluita.
Tutustu asiakastarpeiden tutkimiseen ja opi, miten voit hyödyntää tätä tietoa käyttäjäkokemuksen parantamisessa. Lisäksi saat käytännön vinkkejä ja työkaluja luovaan ideointiin, joka on keskeinen osa elämyspalvelun kehittämistä.
Opintokokonaisuus on suunnattu kaikille osallistujille.
Laajuus: 2 opintopistettä
Toteutus: verkko-opinnot + torstaina 10.4. klo 17.30-20 Frami F, luokka F213
Sisältö:
- Elämyksellisyyden käsite ja merkitys palveluliiketoiminnassa
- Palvelumuotoilun periaatteisiin ja menetelmiin tutustuminen
- Asiakastarpeiden tutkiminen osana käyttäjäkokemuksen rakentamista
- Luovan ideoinnin rooli ja keinot elämyspalvelun kehittämisessä
Tehosta tapahtumanhallintaa toiminnanohjausjärjestelmillä!
Opintokokonaisuus tarjoaa kattavan johdatuksen toiminnanohjausjärjestelmien periaatteisiin ja perustoimintoihin. Opit, miten toiminnanohjausjärjestelmät voivat parantaa prosessien kehittämistä ja tehostaa toimintaa.
Tutustu ERP-järjestelmän käyttöön osana tapahtumanhallintaa ja opi hyödyntämään Hailer-järjestelmää käytännön esimerkkien kautta. Tämä opintokokonaisuus antaa sinulle tarvittavat taidot ja tiedot, jotta voit hallita tapahtumia entistä tehokkaammin ja ammattimaisemmin.
Laajuus 2 op. Toteutus: Verkko-opinnot.
- Toiminnanohjausjärjestelmien periaatteet ja perustoiminnot
- Toiminnanohjausjärjestelmän rooli prosessien kehittämisessä
- ERP-järjestelmän käyttö osana tapahtumanhallintaa
Kenelle: Kaikki tapahtumia suunnittelevat ja järjestävät toimijat tai tapahtumaturvallisuudesta kiinnostuneet.
Laajuus 2 op, mahdollista osallistua työn ohessa.
Toteutus: Verkko-opinnot (videot ja viranomaiswebinaarit) + ohjattu työpajatyöskentely turvallisuussuunnitelman tekemisestä.
Koulutusesite_tapahtumien turvallisuus
Sisältö:
- Opiskelija oppii käyttämään SketchUp-ohjelmaa kolmiulotteisen aluesuunnittelun tekemiseen. Tämän avulla opiskelija voi laatia 3D-aluekartan, jota voidaan hyödyntää pelastus- ja turvallisuussuunnitelmissa. Opiskelija oppii myös jakamaan tämän kolmiulotteisen aluekartan eri osapuolille ja ymmärtää, miten työkalua voidaan käyttää kokonaisvaltaisessa tapahtumasuunnittelussa.
- Riskienhallinta: Opiskelija osaa eritellä tapahtumaturvallisuuden keskeiset osa-alueet. Opiskelija tunnistaa ja arvioi tapahtumiin liittyviä mahdollisia riskejä ja vaaroja.
- Turvallisuussuunnitelmat: Opiskelija osaa laatia ohjeistuksen mukaiset suunnitelmat riskien hallintaan ja hätätilanteisiin.
- Häirintäyhdyshenkilörooli: Opiskelija ymmärtää vastuullisen toiminnan merkityksen tapahtumissa.
Ilmoittaudu: Tapahtumabisnekseen hybridiosaamista, syksy 2025
Haluatko oppia, mitä kaikkea tapahtuma- ja lavatekniikan suunnittelu vaatii – ja miten voit hyödyntää tekoälyn digitaalisia työkaluja tapahtumien markkinoinnissa ja viestinnässä?
Tässä koulutuksessa saat katsauksen tapahtumatekniikan perusasioihin sekä opit hyödyntämään tekoälyä ja digitaalista markkinointia tapahtumien näkyvyyden ja vaikuttavuuden lisäämiseksi.
Kenelle: Koulutus sopii kaikille tapahtumia järjestäville sekä järjestämisestä kiinnostuneille – olitpa alalla jo toimiva tai vasta suunnittelemassa ensimmäistä tapahtumaasi.
Sisältö:
1) Tekoälyn hyödyntäminen tapahtumissa, Sakari Pollari
Ajankohta: 5.11. klo 18-19.30
Kesto: 2 x 45min
Toteutus: Hybridi, XR labra + Teams
2) Tuotannonohjausjärjestelmät ja projektinhallinta, Vesa Walden Sapluna. Lipputoimistot tapahtumatuottajan apuna, Tuukka Hämeenoja Lippu.fi.
Ajankohta:11.11.klo 18–20.30
Kesto: 2×45 min +45min
3) Tapahtuma- ja lavatekniikan perusteet tapahtuman tuottajalle, Jari Kupiainen / PopFashion Oy
Ajankohta: 18.11. klo 16–17.30
Kesto 2x 45min
Toteutus: Teams
Kurssitehtävä
Laajuus 2 op
Ilmoittaudu: Tapahtumabisnekseen hybridiosaamista, syksy 2025
