KIRI- Kannattavat investoinnit reservi-infraan
Suomen sähköjärjestelmä kohtaa kasvavaa epävakautta, kun tuotanto painottuu yhä enemmän sääriippuvaisiin lähteisiin, kuten tuulivoimaan ja aurinkosähköön. Epävakaus tarkoittaa sekä tarvetta energiankäytön varautumisen lisäämiseen, että mahdollisuutta sen hyödyntämiseen. Tämä kehitys lisää tarvetta sähköverkon tasapainottamiselle ja tuo joustosta – kyvystä siirtää kulutusta, varastoida energiaa tai syöttää sitä takaisin verkkoon – entistä kriittisemmän osan toimivaa ja kestävää energiajärjestelmää. Samaan aikaan markkinoille on syntynyt uusia taloudellisia mahdollisuuksia, kuten Fingridin ylläpitämät reservimarkkinat ja spot-hinnan vaihteluun perustuvat kulutusohjausmallit.
KIRI-hankkeen tavoitteena on tehdä energian joustomahdollisuudet näkyviksi pk-yritysvetoisilla toimialoilla ja tukea siirtymistä kohti älykkäämpiä, kannattavia energiaratkaisuja. Hankkeen ratkaisut avaavat myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja tukevat pk-sektorin kehittymistä osana energiamurrosta. Hanke yhdistää dataperustaisen analyysin, teknistaloudelliset simulaatiot ja käytännön pilotoinnin kehittääkseen toimintamalleja, joiden avulla kulutusjousto ja energiavarastointi muuttuvat konseptista käytännöksi. Lähtökohtana on eri toimialoja edustavien esimerkkikohteiden tarkastelu – ei yrityskohtaisten palvelujen tuottaminen, vaan tiedon kokoaminen ja jalostaminen laajempaan hyötykäyttöön.

Hankkeen vaiheet
TP1 Datan keruu, joustopisteiden kartoitus ja perusanalyysi 1-5/2026
TP2 Teknistaloudelliset simuloinnit 4-10/2026
TP3 Älykkäiden ohjausratkaisujen kartoitus ja pilotointi 6/2026-3/2027
TP4 Toimintamallit ja liiketoimintasuositukset 1–6/2027
Toteuttaja
SEAMK toimii hankkeen päätoteuttajana.
Aikataulu ja budjetti
Hankkeen kesto: 1.1.2026-31.7.2027
Budjetti: €196 920
Rahoitus: Euroopan unionin osarahoittama
Lisätietoa