Kiertotaloudesta kehityssuunta arjen haasteisiin -esimerkkinä huoltoyritys

SEAMKin Riihi-hankkeessa on selvitetty Etelä-Pohjanmaan yritysten, työntekijöiden ja alueen yritysrajapinnan kehitystoimijoiden tarpeita kiertotaloussiirtymän vauhdittamiseksi. Yksi kaikista vastaajaryhmistä kumpuava tarve on konkreettiset esimerkit. Euroopan unionin osarahoittamassa Riihi-hankkeessa on tuotettu yrityshaastatteluiden pohjalta neljä karkeaa palvelupolkuesimerkkiä. Kuvitteelliset, mutta todellisten yritysten tarpeisiin ja toimiin perustuvat esimerkit toimivat havahduttajina, joiden avulla yritykset voivat hahmottaa kiertotalouden liiketoimintamahdollisuuksia ja kehityspolkuja sekä tukipalveluita tällä matkalla. Lisäksi jokainen yritysrajapinnassa toimiva kehitysorganisaatio voi paremmin tunnistaa omien palveluidensa kohtaamispisteitä yrityksen polulla ja edelleen kehittää toimintaansa.
Palvelupolkuesimerkkejä on yhteensä 4 ja ne löytyvät visuaalisessa muodossa vuonna 2025 valmistuneesta Etelä-Pohjanmaan yritystoimijakartastosta. SeAMKin verkkolehdessä tutustutaan toimijakartaston ensimmäiseen yritykseen: CNC-Service Oy, joka havahtuu, että palveluita kehittämällä voitaisiin löytää kasvua kiertotaloudesta ja edellytykset parempaan resurssointiin.