Minun koulutuspolkuni - SeAMK Projektit

Minun koulutuspolkuni

Blogi:

Nimeni on Heli ja olen työskennellyt yli 10 vuotta ravitsemisalalla monenlaisissa työtehtävissä. Työskentelin reilun vuoden verran Osallistujalähtöinen moniammatillinen koulutuspolku – OSMO-hankkeessa projektityöntekijänä, ja yhtenä keskeisenä tehtävänäni oli auttaa hankkeen toimissa, joiden kautta pyrittiin vahvistamaan alan vetovoimaisuutta. Tässä blogikirjoituksessa kerron omasta koulutuspolustani ja miten se on minua hyödyttänyt.

Sattuman kautta ravintolakokkilinjalle

Päädyin sattuman kautta ravitsemisalalle yli 15 vuotta sitten, kun hain opiskelemaan ammattikouluun matkailuvirkailijaksi. Tätä koulutusta ei kuitenkaan järjestetty ja minulle tarjottiin mahdollisuutta aloittaa ravintolakokin perustutkinto. Aloitin kokin opinnot ja ne tuntuivat heti omalta jutulta, mutta sen hetkisen elämäntilanteeni takia en kuitenkaan suorittanut ammatillista tutkintoa ikinä loppuun. Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana ehdin kuitenkin oppia ravitsemisalan perusteita ja tekemään yhden harjoittelujakson ravintolassa.

Tuon yhden vuoden ansiosta päädyin hakemaan ravintola-alan töitä ja pääsin henkilöstövuokrausfirman listoille. Oli helppo aloittaa tekemään keikkoja ravintoloissa, kun ravitsemistyön perusteet olivat hallussa. Tiesin esimerkiksi mitä tiskikoria käytetään millekin astioille. Jokaisessa keittiössä laitteet ja työtehtävät tuntuivat olevan jollain tapaa samankaltaisia, vain ruokatuotteet, valmistusmäärät ja konseptit vaihtelevat. Menin siis aina rohkeasti uuteen paikkaan tekemään keikan. Vaikka minulla ei ollut tutkintoa, jo perusteista tuli itsevarmuutta ja osaamista keittiötyöhön. Sain hyvää palautetta työstäni.

Ravitsemisala mahdollisti monipuolisen osaamisen kehittämisen

Työskentelin henkilöstövuokrausfirma Staffpointilla kaksi vuotta ja tein sitä kautta työkeikkoja yli 20 asiakasyrityksessä. Olin tehnyt vaikutuksen vuokratyöntekijänä ja Staffpointilta siirryin suoraan Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupalle vakituiseen työsuhteeseen.  Eepeellä jatkoin osaamiseni vahvistamista tekemällä töitä erilaisissa ravintolakonsepteissa. Pikaruoka, kahvilat, buffetit, á la carte, baari- ja yökerhomaailma tulivat tutuiksi.

Pääsin nopeasti vuoropäälliköksi laajan osaamistaustani ansioista. Myöhemmin opiskelin työn ohessa restonomiksi (AMK). Työssä pääsin kouluttamaan itseäni ketjujen tarjoamien koulutusten avulla. Olen aina ollut innokas kehittämään itseäni, koska se mielestäni lisää ammattitaitoani. On helpompi olla töissä, kun tietää ja osaa. Hyvään asiakaspalveluun kuuluu mielestäni sosiaalisen taitojen lisäksi vahva ammatillinen osaaminen, mikä näkyy esimerkiksi tuotetuntemuksena ja erilaisten tekniikoiden hallitsemisena.

OSMO-hankkeen täsmäkoulutuksista vahvistusta uusiin osa-alueisiin

Osallistuin OSMO-hankkeessa järjestetyistä täsmäkoulutuksista Kehitä digimarkkinoinnin osaamista -verkkokurssille, koska halusin vahvistaa osaamistani sosiaalisen median hyödyntämisestä markkinoinnissa sekä hakukoneoptimoinnissa. Kurssilla oli paljon osallistujia matkailu-, majoitus- ja ravitsemisaloilta, joiden työnkuvaan kuului sosiaalisen median päivittäminen. OSMO-hankkeen tarjoamista koulutuksista minua kiinnosti myös Visuaalisen viestinnän koulutus, jossa opittiin tekemään muun muassa some-mainoksia. Muita ravitsemisalalla tärkeitä, OSMO-hankkeen tarjoamia teemoja olivat mielestäni vastuullisuus ja automaatio, mitä käytiin läpi Syvennä ravitsemisalan osaamista – koulutuksessa.

Heli Nevala

Kirjoittaja on ravitsemisalan ammattilainen, joka opiskelee TAMKissa Palveluliiketoiminnan johtamisen YAMK-ohjelmassa

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Anne-Mari Latvala I p. 040 830 2007 I anne-mari.latvala@seamk.fi
Projektiasiantuntija Minna Luomanen I p. 040 868 0735 I minna.luomanen@sedu.fi

Hankkeen verkkosivut: Osallistujalähtöinen moniammatillinen koulutuspolku – OSMO – SeAMK Projektit.

Hanke on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittama. Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.