Mitä oikein ovat nousevat teknologiat? - SEAMK Projektit

Mitä oikein ovat nousevat teknologiat?

Blogi:

Innovaatiofoorumin keskeisenä tehtävänä on edistää nousevia teknologioita sekä niiden käyttöönottoa ja hyödyntämistä eteläpohjalaisissa yrityksissä ja yhteisöissä. Mutta mitä nousevat teknologiat oikein ovat?

Nousevat teknologiat rinnastetaan usein uusiin teknologioihin, mutta niissä on eroja. Nouseva teknologia on voitu kehittää jo paljon aiemmin, mutta sen käyttöönotto ei ole vielä vakiintunut. Uusi tai nouseva teknologia voi myös merkitä eri asioita eri tahoille. Esimerkiksi tekoälyn hyödyntäminen voi olla jo arkipäivää yhdelle, mutta toiselle se edustaa vielä nousevaa teknologiaa.

Rotolo, Hicks ja Martin (2015) määrittelevät nousevat teknologiat viiden keskeisen ominaisuuden kautta: 

  • Radikaali uutuus: Teknologiat tuovat merkittävästi uusia periaatteita tai toimintatapoja, joko täysin uusia innovaatioita tai soveltamalla olemassa olevia teknologioita uudessa kontekstissa. 
  • Suhteellisen nopea kasvu: Teknologiat kehittyvät ja laajenevat nopeasti eri osa-alueilla, kuten tutkimuksessa, julkaisutoiminnassa ja kaupallisissa sovelluksissa. 
  • Koherenssi: Teknologiat muodostavat yhtenäisen kehityssuunnan, jota tukee asiantuntijayhteisö. Ne alkavat erottua omana identiteettinään ja kehittyä itsenäisesti. 
  • Merkittävä vaikutus: Teknologioilla on potentiaalia muuttaa yhteiskunnan, talouden ja instituutioiden rakenteita. Niiden vaikutukset voivat olla laajamittaisia tai kohdistua kapeampiin sovellusalueisiin. 
  • Epävarmuus ja monitulkintaisuus: Teknologian tulevaisuus ja sen vaikutukset ovat osittain epävarmoja. Mahdollisia käyttökohteita, hyötyjä ja riskejä ei voida täysin ennakoida. 

Näitä määrittelyjä käyttäen voidaan tunnistaa nykyajan merkittävimpiä nousevia teknologioita, kuten  tekoäly ja koneoppiminen, kvanttilaskenta, lohkoketjuteknologia, metaversumit ja XR-teknologiat, edistynyt robotiikka, sekä uudet energiateknologiat. Näistä esimerkiksi OpenAI:n ChatGPT mullisti generatiivisen tekoälyn hyödyntämisen laajasti noin kaksi vuotta sitten. Tämän jälkeen myös muut tekoälyratkaisut ovat kehittyneet merkittävästi ja nousseet laajaan käyttöön. Tämä teknologia on jo muuttanut maailmaa, vaikka se on vielä niin sanotusti ”lapsen kengissä”.

Nousevilla teknologioilla on huomattava potentiaali, mutta niiden kehitys on ennakoimatonta. Ne voivat muuttaa toimintamalleja, liiketoimintaa ja yhteiskunnan rakenteita, mutta samalla ne voivat aiheuttaa riskejä. Nousevat teknologiat edellyttävätkin lisätutkimusta, jotta niiden vaikutuksia voidaan hallita vastuullisesti.

Nousevien teknologioiden kehitys on nostanut esiin useita ajankohtaisia ja yhteiskunnallisesti merkittäviä kysymyksiä ja teemoja, jotka kuvastavat nousevien teknologioiden muuttuvaa ja vaikeasti ennakoitavaa luonnetta. Eettisyys, läpinäkyvyys, yksityisyyden suoja ja oikeudenmukaisuus korostuvat entistä vahvemmin. Myös ympäristövaikutukset ovat keskeisessä roolissa, kun tekoälyn, kvanttilaskennan ja muiden kehittyvien teknologioiden suuri energiankulutus nostaa esiin kysymyksiä ekologisesta vastuullisuudesta.    

Teknologioiden nopea kasvu luokin tarpeen sääntelylle ja standardoinnille, jotta ne voidaan integroida yhteiskuntaan turvallisesti ja tasapuolisesti. Vaikutukset työelämään ja talouteen ovat myös keskeisiä huomioitavia asioita. On arvioitu, että pelkästään tekoäly voi tuottaa maailman talouteen 15,7 biljoonaa dollaria vuoteen 2030 mennessä (Atkinson & Mohamed, 2023). Toisaalta on tärkeää huomioida tekoälyn käytön yleistymisen monitahoiset vaikutukset tulevaisuuden työtehtäviin ja työelämään yleensä. 

Esimerkiksi Tietoyhteiskunnan Kehittämiskeskus ry:ssä nähdään tekoäly tulevaisuuden työelämätaitona (TIEKE, 7.5.2025). TIEKE:ssä katsotaan, että tekoäly ei ole myöskään vain suuryritysten asia, vaan se tuo uusia mahdollisuuksia myös pienille yrityksille. Kun tekoälyä osataan soveltaa oikeisiin kohteisiin, se säästää aikaa, tehostaa työskentelyä ja voi jopa avata täysin uusia palveluita asiakkaille.

Nousevien teknologioiden epävarmuus ja monitulkintaisuus tekevät tulevaisuuden sovelluksista sekä niiden hyödyistä ja riskeistä usein epäselviä, mikä vaikeuttaa pitkäjänteistä suunnittelua. Tämän vuoksi tarvitaan jatkuvaa tutkimusta ja joustavia strategioita niiden hallinnassa ja käyttöönotossa. Tästä huolimatta nousevien teknologioiden hyödyntäminen voi tuoda merkittävää kilpailuetua useilla eri aloilla, minkä vuoksi nopea reagointi kehitykseen on suositeltavaa. 

Panu Weckman ja Anne-Mari Latvala

Blogi on tuotettu osana Euroopan unionin osarahoittamaa NexTech Ecosystem: Monialainen innovaatiotila ja yhteiskehittämiskeskus -hanketta. Hankeaika on 1.8.2024-31.12.2026. 

Lisätietoa hankkeesta: https://projektit.seamk.fi/hyvinvointi-ja-luovuus/nextech-ecosystem-monialainen-innovaatiotila-ja-yhteiskehittamiskeskus/?preview=true 

Lähteet:

Atkinson, J. & Mohamed, K. (26.4.2023). PwC US makes $1 billion investment to expand and scale capabilities in AI. PwC. https://www.pwc.com/us/en/tech-effect/ai-analytics/scaling-ai-capabilities-with-generative-investment.html. 

Rotolo, D., Hicks, D. & Martin, B. R. (2015). What is an emerging technology? Research policy, 44(10), 1827–1843. https://doi.org/10.1016/j.respol.2015.06.006 

TIEKE. Tietoyhteiskunnan Kehittämiskeskus ry. Tekoäly on tulevaisuuden työelämätaito | TIEKE. 7.5.2025.