ArvoHiili

Hiilimarkkinoilta lisäarvoa turvetuotannosta poistettujen alueiden jatkokäyttöön (ArvoHiili)

Hankkeen tausta

Hiilidioksidin päästöoikeuden hinnan jyrkkä nousu ja energiaveron korotus ovat johtaneet turvetuotannon nopeaan alasajoon Suomessa. Lähivuosina nykyistä turvetuotantoalaa arvioidaan vapautuvan seuraavaan maankäyttöön kymmeniätuhansia hehtaareja. Aiemmasta poiketen turvetuotannosta poistuva maa-ala käsittää myös verraten paksuturpeisia kohteita, joilla tuotanto lopetetaan ennen kuin turve on nostettu loppuun.

Tarve vähentää Suomen ja Euroopan unionin ilmastopäästöjä lisää painetta ohjata alueita hiilivarastoja säilyttäviin maankäyttömuotoihin ja rakentaa järjestelmiä, joissa maanomistaja saisi korvauksen hiilivaraston säilyttämisestä. Turpeeseen sitoutunut hiili on pysyvä hiilen varasto, jonka säilyttäminen voisi tarjota suhteellisen pysyviä päästövähennyksiä, joko valtiojohtoisissa tai vapaaehtoisen kompensaation järjestelmissä. Turvetuotannosta poistuvat alueet ovat perinteisesti siirtyneet metsätalouteen, maatalouteen tai erilaisiksi kosteikoiksi. Uusi markkinatilanne, jossa varastoidulla ja sidottavalla hiilellä on myytävissä oleva arvo, tuo maanomistajan harkittavaksi perinteisten jatkokäyttömuotojen rinnalle uusia vaihtoehtoja, jos vain toimintatavat ja arvoketjut saadaan toimiviksi. Euroopan unionissa on kehitteillä hiilimarkkinoita ohjaavaa sääntelyä, johon kansallisten toimintatapojen on integroiduttava. Hiiliviljely on yksi Euroopan vihreän kehityksen ohjelman (COM(2019) 640 final) Pellolta pöytään -strategian (COM(2020) 381 final) aloitteista. Joulukuussa 2021 komissio julkaisi tiedonannon ”Kestävä hiilen kierto” (COM(2021) 800 final), jossa esitetään lyhyen ja keskipitkän aikavälin toimia, joilla voitaisiin edistää hiiliviljelyn yleistymistä kannattavaksi liiketoiminnaksi. Turvetuotantoalueiden uudelleensoistaminen ja kosteikkoviljely entisillä turvetuotantoalueilla kuuluvat maankäyttötapoihin, joilla voidaan säilyttää hiilivarantoja (carbon stock) tai lisätä hiilinieluja (SWD(2021) 450 final). Koska standardien ja seuranta-, raportointi- ja todentamisjärjestelmien puute on esteenä hiiliviljelyn yleistymiselle, komissio antoi vuonna 2022 asetusehdotuksen, jolla kehitettäisiin sääntelykehys hiilenpoistojen (removals) sertifioinnille (COM(2022) 672 final). Joissakin Euroopan maissa (Iso-Britannia, Saksa) on jo käytössä järjestelmiä (Peatland Code, DEHst Peatlands), joilla soiden ennallistamiseen liittyvää hiilikauppaa mahdollistetaan.
Suomessa kehitetään parhaillaan vapaaehtoisten hiilimarkkinoiden pelisääntöjä (Laine ym. 2023). Hillintätulosten (mitigation outcome) laskentamenetelmille ja perusskenaarioiden laatimiselle on Suomessa suuri tarve (Laine ym. 2023). Nopeasti kehittyvä sääntely ja viranomaisten tulkinta- ja soveltamiskäytännöt tuovat oman haasteensa, koska niiden noudattaminen on ensisijaista alan vapaaehtoisiin hyviin käytäntöihin nähden.

Hankeen tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on selvittää luonnontieteellis-tekniset, oikeudellis-hallinnolliset ja taloudelliset edellytykset käytöstä saada maanomistajalle ja muuhun paikallistalouteen lisäarvoa turvetuotannosta poistettujen alueiden hiilivaraston säilyttämisestä ja hiilensidonnasta kosteikkoviljelyn ja ennallistamisen avulla. Kehittämiskohteena ovat sellaiset turvetuotannosta poistuneet alueet, joiden jäljellä oleva turvekerros muodostaa maankäyttömuodosta riippuen joko kasvihuonekaasujen päästölähteen tai pitkäaikaisen hiilivaraston. Nämä maankäyttömuodot noudattavat Euroopan komission hiiliviljelyn periaatetta, jossa toiminnan tuottamat ilmastoyksiköt (carbon credits) ovat varsinaisen tuotteen, kuten kasvualustaksi tai kuivikkeeksi hyödynnettävän biomassan, oheen syntyvä uusi tuote (COM(2021) 800 final). Hankkeen lopputulemana pyritään luomaan maanomistajalle tai tuotantoalueiden jatkokäyttöä hyödyntävälle yritystoiminnalle taloudellista hyötyä tuottavia, ilmastoystävällisiä maankäyttömalleja. Lisäksi hankkeessa pyritään jäsentämään kansallista hiilimarkkinoihin liittyvää oikeudellista käsitteistöä, joka olisi myös yhteensopiva myös Euroopan unionin sääntelyn kanssa. Selkeä ja yhtenäinen käsitteistö tukee luotettavien hiilimarkkinoiden syntymistä ja toimintaa.

Turpeen hiilivarastoa säilyttävät maankäyttömuodot ja niitä edustavat pilottikohteet:
1. Ennallistaminen (uudelleensoistaminen)
2. Pajun lyhytkiertoviljely korotetulla vedenpinnalla, verrokkina tavanomainen viljely
3. Ruokohelven viljely korkeammalla ja matalammalla vedenpinnalla
4. Rahkasammalen kasvatus
5. Osmankäämin kosteikkoviljely

Hankkeen toimenpiteet

Hankkeen toimenpiteet jakaantuvat työpaketteihin, jotka tuottavat seuraavat toimenpiteet:

• TP0 Hankehallinto, koordinointi ja viestintä (Vastuutaho GTK; Luke, UEF (Metsä), SeAMK osallistuvat).
• TP1: Hiilen varastoinnin ja sidonnan toimenpiteet turvetuotannosta poistuvien paksuturpeisten alueiden jatkokäytössä (Vastuutaho Luke; GTK, SeAMK osallistuvat). Työpaketti tuottaa: Osuuden hankkeen koontiraportissa, osuuden tieteellisessä artikkelissa, yleistajuisen lehtiartikkelin ja seminaarin/webinaarin tämän työpaketin teemoista. Muille työpaketeille arviot eri maankäyttömuodoilla saatavista kasvihuonekaasupäästöjen ja turpeen hiilivaraston muutoksista suhteessa perusskenaarioon ja arviot monimuotoisuus- ja vesistövaikutuksista.
  Toimijoille toimintamallit pilotoitavien hiiliviisaiden maankäyttömuotojen pitkäaikaiseen hiilidioksidinvaihdon ja metaanipäästöjen mittaukseen.
• TP2: Oikeudellis-hallinnollinen sääntely ja muut ohjauskeinot (Vastuutaho UEF (Oikeustieteiden laitos); SeAMK, UEF (Metsä), GTK osallistuvat). Työpaketti tuottaa: Osuuden hankkeen koontiraportissa ja yhteisessä tieteellisessä artikkelissa. Oikeudellis-hallinnollisen kokonaisuuden työpaketti 4:n järjestämään seminaariin/webinaariin. Suosituksia hankkeessa julkaistaviin toimintasuosituksiin (policy brief). Arviot mahdollisista ohjauskeinokokonaisuuksista hankkeen aikana yhdessä hankekumppaneiden kanssa valituille potentiaalisimmille arvoketjuille.
• TP3: Turvemaiden hiiliviljelyn arvoketjut ja markkinapotentiaali (Vastuutaho UEF (Metsä), Luke, SeAMK osallistuvat).Työpaketti tuottaa: Osuuden hankkeen koontiraportissa, joka sisältää 1) valittujen arvoketjujen kustannus- ja tuottoanalyysit, 2) alustavat liiketoimintasuunnitelmat ja 3) arvoketjujen nettohiilihyödyt. Osuuden hankkeen yhteisessä tieteellisessä artikkelissa. Erilliset infokortit tuotoksista. Arviot raaka-aineesta maksukyvystä valituilla maankäyttöratkaisuilla, valituilla lopputuotteilla ja tuotantoprosesseilla ja sekä luo arvion mahdollisesti tarvittavista alkutuotantokompensaatioista eri arvoketjuilla. Työpaketti tuottaa myös arvion kunkin valitun arvoketjun investointien kannattavuudesta sekä nettohiilihyödystä.
• TP4: Sidosryhmätyö ja -viestintä (Vastuutaho SeAMK; GTK, Luke, UEF (Oikeustieteiden laitos), UEF (Metsä) osallistuvat). Työpaketti tuottaa: Sisältöä opintojaksolle (1 kpl), itsenäisen koulutusmateriaalin (1 kpl), tapahtumia/ seminaareja/webinaareja (yhteensä 4 kpl), retkiä demokohteille (yhteensä 4 kpl).
  Yhdessä muiden hankekumppaneiden kanssa tiedeartikkeleita (1–2 kpl), ammatillisia julkaisuja (4–6 kpl), ja yleistajuisia artikkeleja (3–4 kpl).

Projektin osapuolet

Päätoteuttaja: Geologian tutkimuskeskus (GTK). Osatoteuttajat: Luonnonvarakeskus (Luke), Itä-Suomen yliopisto (UEF) ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Hankkeen kesto

1.10.2023-30.6.2026

Hankebudjetti ja rahoittaja

Kokonaisbudjetti 986 000 €, josta SeAMKin osuus 202 699 €, Euroopan unionin osarahoittama, Keski-Suomen ELY-keskuksen JTF-rahoitus sekä SeAMKin omarahoitus

Hankkeen tulokset ja tuotokset

Hankkeen konkreettisina ja seurattavina tuloksina syntyy:

• Koontiraportti hankkeen tuloksista
• Tieteellisiä artikkeleita (1-2 kpl)
• Sisältöä opintojaksolle (1 kpl)
• Itsenäisen koulutusmateriaalin (1 kpl)
• Tapahtumia/ seminaareja/webinaareja (yhteensä 4 kpl), retkiä demokohteille (yhteensä 4 kpl).
• Ammatillisia julkaisuja (4–6 kpl), ja yleistajuisia artikkeleja (3–4 kpl)
• Toimintamallit pilotoitavien hiiliviisaiden maankäyttömuotojen pitkäaikaiseen hiilidioksidinvaihdon ja metaanipäästöjen mittaukseen.
• Hankkeen tuloksia voidaan mitata myös indikaattoreilla. Näitä on esimerkiksi yritysten ja tutkimuslaitosten välinen yhteistyö, jatkokäyttöön otetun turvetuotantoalueiden pinta-ala sekä uudet yritykset ja työpaikat.