Naiset innovaatio- ja kasvupolulla
Yrittäjyys on hyvin sukupuolieriytynyt ilmiö: yrittäjistä on naisia vain hieman yli kolmannes. Naiset innovaatio- ja kasvupolulla -hankkeessa tähdätään erityisesti naisten yrittäjyysosaamisen kehittämiseen sekä naisyrittäjien kannustamiseen kasvuun ja innovointiin.
Naisyrittäjien ja -opiskelijoiden yhteisissä tapaamisissa pureudutaan tärkeisiin ja ajankohtaisiin teemoihin, kuten vastuullisuus ja vihreän siirtymän mahdollisuudet, digitalisaatio sekä tulevaisuusajattelu ja ennakointi.
Hankkeessa kehitetään 10 opintopisteen koulutuskokonaisuus, jossa naisopiskelijat ja -yrittäjät sekä yrittäjiksi haluavat naiset saavat valmennusta yrittäjyysosaamisesta ja yrittäjämäisestä ajattelutavasta. Koulutuksen teemat vaihtelevat esiintymistaitojen parantamisesta itsensä johtamiseen ja innovointiin.
Olennainen osa menestyvää yritystä on hyvinvoiva yrittäjä. Tästä syystä hankkeessa on suunniteltu kokonaisuus myös yrittäjän hyvinvoinnin tukemiselle. Tapaamisissa sovelletaan kehollisia menetelmiä kuten joogaa, ja osallistujat saavat konkreettisia oppeja kotiin vietäväksi oman hyvinvointinsa edistämiseksi. Tavoitteena on kehittää uusia toimintamalleja työn ja yksityiselämän stressittömämpään yhteensovittamiseen.
Hankkeen tiedot
- Toteuttaja: Seinäjoen ammattikorkeakoulu
- Kesto: 1.1.2024–30.6.2026
- Kohderyhmät: Yrittäjyydestä kiinnostuneet työikäiset naiset, naisyrittäjät ja naisopiskelijat Etelä-Pohjanmaan alueella. Hankkeessa huomioidaan yrittäjyyden moninaisuus (maahanmuuttajanaiset, ikääntyvät naisyrittäjät)
- Hanke on Euroopan unionin osarahoittama ja sitä rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus
Podcastit
- Jakso 1: Jatkuva kehitys auttaa yritystä selviytymään, Lankava Oy(Opens in a new window)
- Jakso 2: Yrittäjyyden epävarmuus vaatii riskejä ja resilienssiä, Opti-Design Oy(Opens in a new window)
- Jakso 3: Erilaiset urapolut – yrittäjäksi eläkkeellä, Vauhti-Matin Ratsutila Oy(Opens in a new window)
- Jakso 4: Tasapainon taito: yrittäjän hyvinvoinnin lähteillä, Sydämestä käsin(Opens in a new window)
- Jakso 5: Yrittäjyys: perheen yhteinen onnistuminen, Terapiina Oy(Opens in a new window)
- Jakso 6: Yrittäjän tukena läheiset ja ammatillinen verkosto, Lilja Asuntovuokraus Oy(Opens in a new window)
Julkaisut
-
- SEAMK Verkkolehti: Ennakoinnilla varaudutaan muutoksiin (Salla Kettunen)
- SEAMK Verkkolehti: Työ-perhesuhde vaatii johtamista niin yksilöitä kuin organisaatioiltakin (Emilia Kangas)
- SEAMK Verkkolehti: Yrittäjyys mahdollistaa haaveiden toteuttamisen (Salla Kettunen & Jonna Kielenniva)
- SEAMK Verkkolehti: Vastuullisuustekoja Kauhavan malliin(Opens in a new window) (Satu Metsomäki)
- Selvitys naisyrittäjyyttä tukevista toimintamalleista ja työkaluista (Salla Kettunen & Annukka Koivuranta)
- View of Reframing Women Entrepreneurship: Unpacking Gender Roles, Balance, and Empowerment (Emilia Kangas)
- SEAMK Verkkolehti: Yrittäjyys ja sukupuoli naisten kertomana (Emilia Kangas)
- SEAMK Verkkolehti: Innovointi ja luovuus ovat opeteltavissa olevia taitoja (Salla Kettunen & Helena Myllymäki)
- SEAMK – SAMK – Centria Tutkimusfoorumi: Kartoitus korkeakouluissa toteutetuista naisten yrittäjyyttä tukevista toimintamalleista ja työkaluista (Kielenniva, Kettunen & Koivuranta)
- SEAMK – SAMK – Centria Tutkimusfoorumi: Maskuliinisuuden murtaminen? Naisyrittäjien identiteettidiskurssit (Kangas, Joensuu-Salo & Viljamaa)
- SEAMK Verkkolehti: Kevään opintokokonaisuus inspiroi ja innosti naisia yrittäjyyteen (Jonna Kielenniva)
- SEAMK Liiketalouden kokoomateos: Naisten tukeminen yrittäjyyteen opintojen avulla(Opens in a new window) (Koivuranta, Kettunen, Kangas & Joensuu-Salo)
- SEAMK kokoomateos: Motivoivat tekijät naisten polulla yrittäjyyteen (Kielenniva, Kettunen, Kangas & Metsomäki)
Tulossa
Keväällä 2026 järjestämme kolme työpajaa jossa käsittelemme yrittäjän hyvinvointia teemoilla uni, ravinto sekä kehon ja mielen vuorovaikutus. Merkkaa kalenteriisi jo nyt Yrittäjä on yrityksen tärkein voimavara -työpajojen päivämäärät, lisätietoa tulossa!
- 25.3.2026 klo 8.30-12.30
- 8.4.2026 klo 8.30-12.30
- 28.4.2026 klo 8.30-12.30
Tulevat tapahtumat
Menneet tapahtumat
Tilaa kestävyystietoa ja -työkaluja tarjoavan Riihen uutiskirje!
Pysy kuulolla ja mukana muutoksessa. Tilaa RIIHI-uutiskirje tästä!