Yrityskaupat käyntiin - SEAMK Projektit

Yrityskaupat käyntiin

Yrityskauppa on mahdollisuus taata yritystoiminnan jatkuvuus, joka on tärkeää paitsi yrityksen omistajalle ja mahdolliselle yrityksen ostajalle, henkilöstölle ja asiakkaille, niin myös sen sijaintikunnalle. Yrityskaupat käyntiin -hankkeessa haluamme vilkastuttaa yrityskauppoja, tehostaa yritysten myyntikuntoon ja myyntiin laittamista sekä helpottaa omistajanvaihdoksia. Hankkeessa kehitetään uusiakin tapoja myyjien ja ostajaehdokkaiden kohtaamiseen sekä näin oikean ostaja–myyjä-parin löytymiseen.

Yrityksen ostotyökalu

Hankkeessa tehdään ostotyökalu, joka toimii vähintäänkin hyvänä muistilistana kaikille yrityksen omistajanvaihdoksen osapuolille. Tavoitteena on, että yrittäjäksi haluava löytäisi sopivan yrityksen ja siitä luopuja voisi jatkaa uudelle uralle tai ansaitulle vapaalle. Näin yrityksen elinkaaren jatkumisen esteenä ei olisi ainakaan tiedon puute. Hankkeesta hyötyvät Etelä-Pohjanmaan lisäksi myös muut alueet, sillä yrityskauppoja tehdään yli kunta- ja aluerajojen.

Tilitoimistot

Lähes jokaisella yrityksellä on läheinen suhde tilitoimistoon, ja kirjanpitäjä tunteekin yrityksen menestyksen tekijät tai sen kipukohdat. Hankkeessa lähestytään tilitoimistoja ja pyritään lisäämään kirjanpitäjien aktiivista roolia yrityskauppojen alustajina ja tarvittavan tiedon paketoijina. Taloustietoja tarvitsevat sekä myyjä että ostaja, kun yritykselle määritetään arvoa ja haetaan kauppaan rahoitusta.

Oppilaitokset & yrittäjyyskasvatus

Tärkeä osa ostajien aktivointia ja löytymistä on eteläpohjalaisten oppilaitosten yrittäjyyskasvatukseen ja sen sisältöön perehtyminen. Näin pyritään varmistamaan, että yrittäjäksi ryhtyminen ostamalla toimiva yritys on opetuksessa esillä oleva vaihtoehto.

Ajankohtaista

Hankkeen tilaisuudet – tervetuloa mukaan!

Aika:  ke 11.6.2025 klo 18.00
Paikka: Hotelli Mesikämmen, Ähtäri

Ilmoittaudu mukaan tästä(Avautuu uuteen ikkunaan) tai laita sähköpostia pertti.nurmi@ahtari.fi
Tilaisuus on maksuton.

Valmennusillassa pääset ymmärtämään, mikä on markkinoinnin ja tekoälyn arvo liiketoiminnassa käytännönläheisesti. Oli kyse sitten kasvusta tai siitä, että halutaan tehdä yrityksestä houkutteleva mahdolliselle jatkajalle!

Valmennuksen sisältö

  • Mitä markkinointi oikeasti on: markkinointi on arvon tuottamista asiakkaalle, ei pelkkää mainontaa.
  • Kulu vai investointi: oivallat, miksi markkinointi on sijoitus, joka mahdollistaa myynnin.
  • Järkevän markkinoinnin resepti: selkeät tavoitteet, asiakasymmärrys, erottuva arvolupaus ja oikeat kanavat.
  • Maksatko ajalla vai rahalla: löydät keinot toteuttaa markkinointia budjetista riippumatta.
  • Ensiaskeleet heti: saat konkreettiset toimet, joilla käynnistät tuloksellisen markkinoinnin jo tänään.

Kouluttajana Mika Vaasala, Digitekoja Oy

Tämä hetki on sinua varten. Tervetuloa mukaan!

Aika: 14.8.2025 klo 18.00

Pysy kuulolla, lisätietoa tulossa!

Näkökulmia yrittäjyyden opetukseen: Yritysten jatkuvuus ja omistajanvaihdokset & Yrittäjäksi yritysostolla -materiaalin esittely 26.5.2025

Oletko yrittäjyyden opettaja tai muuten yrittäjyyskasvatuksesta kiinnostunut?
Tämä tilaisuus on sinulle!

Aika: ma 26.5.2025 klo 14.00–14.45
Paikka: webinaari (maksuton)
Ilmoittaudu: tämän linkin(Avautuu uuteen ikkunaan) kautta 23.5. mennessä

Webinaarissa käydään ytimekkäästi läpi perusteet, miksi yritysten jatkuvuus ja omistajanvaihdokset ovat tärkeitä sekä miten nuoret voisivat inspiroitua yrittäjyydestä. Lisäksi tilaisuudessa esitellään tuoreet ja kiinnostavat opetuksen tukena käytettävät materiaalit teemalla Yrityskauppa – tee elämäsi diili!

OHJELMA

Tilaisuuden avaus
Aila Hemminki, yritysasiantuntija, Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Yritysten jatkuvuus ja omistajanvaihdokset ovat tärkeitä – miksi?
Juha Tall, yritysasiantuntija, Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Yrittäjäksi yritysostolla -materiaalin esittely
Päivi Rintala, yritysasiantuntija, Fasadi – Alavuden Kehitys
Aila Hemminki, Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Kysymykset ja keskustelu

Tervetuloa tilaisuuteen!

Eväitä sukupolvenvaihdokseen 13.5.2025

Aika: ti 13.5.2025 klo 17.30–19.30
Paikka: Hotelli-Ravintola Alvariini, Alajärvi

Ilmoittaudu mukaan tästä(Avautuu uuteen ikkunaan)!
Tilaisuus on maksuton.

Ohjelma

Tilaisuuden avaus
Marika Paavola, Yrityskaupat käyntiin -hanke

Kohti onnistunutta sukupolvenvaihdosta – luopujan ja jatkajanyhteinen matka
Krista Elo-Pärssinen, Perheyritysten liitto

Vaihtoehtoja sukupolvenvaihdoksen toteuttamiseen
Juha Tall, asiantuntija, Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Kuljetus Iso-Pellisen sukupolvenvaihdosmatka
Mats Iso-Pellinen, Yrittäjä, Kuljetus Iso-Pellinen Ay

Lämpimästi tervetuloa!

Tilaisuus järjestetään osana Yrityskaupat käyntiin -ryhmähanketta, joka on Euroopan unionin osarahoittama.

Tietoisku yrityskauppaa suunnitteleville! 15.4.2025

Tervetuloa omistajanvaihdoksia koskevaan infotilaisuuteen!

Aika: 15.4.2025 klo 8.00–10.30
Paikka: Sokos Hotel Lakeus, kokoustila (Torikatu 2, Seinäjoki)

Tilaisuus on osallistujille maksuton ja tarkoitettu sekä yrityksen myyntiä suunnitteleville että yrityskaupoista kiinnostuneille.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tästä >>(Avautuu uuteen ikkunaan)

OHJELMA

8.00 Aamupala
8.10 Lyhyet ajankohtaiskuulumiset yrityskauppoihin, Niina Koskipalo, projektipäällikkö, Into Seinäjoki Oy
8.20 Omistajanvaihdospalvelut Etelä-Pohjanmaalla, omistajanvaihdosasiantuntija Jorma Ranta, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry
8.40 Yrityksen myyjän puheenvuoro, Päivi Niskala, Seinäjoen ja Nurmon Kukka- ja Hautauspalvelu Oy
9.00 Hyvässä kauppakirjassa huomioitavaa, asianajaja, osakas Antti Palmujoki, BLF Asianajotoimisto Oy
9.20 Vinkkejä yrityksen ostajalle, omistajanvaihdosasiantuntija Jorma Ranta, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry
9.40 Kauppatapojen verovaikutukset, veroasiantuntija Arja Lehto, Leckle Oy
10.15 Keskustelua

Tilaisuus päättyy noin klo 10.30

Eväitä yrittäjille 9.4.2025

EVÄITÄ YRITTÄJILLE jalkautuu paikallisiin yrityksiin!

Aika: 9.4.2025 klo 17.00–18.30
Paikka: JII & JII OY (Piirantie 22, Alavus)

Kahvitarjoilun vuoksi pyydämme ilmoittautumisia: ilmoittaudu tästä tilaisuuteen!(Avautuu uuteen ikkunaan)

Tule mukaan kuuntelemaan TeeJii Jari Rintamäen kokemuksia mm.

  • yrittäjyydestä
  • yrityksen laajentamisesta
  • hallitusammattilaisen hyödyntämisestä

Jii & Jii Oy: Mahdollisuus tutustua korjaamotiloihin ja -laitteisiin tilaisuuden aikana!

Kirkasta brändi ja myy – vaikka yrityksesi! 26.3.2025

Miten kirkastaa yrityksen brändiä ja tehdä positiivinen työnantajamielikuva ja vastuullisuus näkyväksi? Ja miten nämä asiat liittyvät yrityksen myymiseen?

Ilmoittaudu mukaan maksuttomaan iltapäivään, missä pureudutaan yrityksen brändiin, vastuullisuuteen, työnantajamielikuvaan ja arvoihin, erityisesti yrityksensä myyntiä suunnittelevien näkökulmasta katsottuna.

Aika: 26.3.2025 klo 14-17
Paikka: Rytmikorjaamo, Bäkkäri (Vaasantie 11, Seinäjoki)

Lue lisää tilaisuudesta täällä ja ilmoittaudu mukaan.(Avautuu uuteen ikkunaan)

Arvot ja brändi
• Miksi olemme täällä: Nuorten ostajien odotukset ja arvostukset
• Brändi ei ole logo vaan yrityksen identiteetti ja lupaus jostakin – ja mitä se käytännössä tarkoittaa?
• Arvot osana yrityksen brändiä ja kuinka niistä viestitään läpinäkyvästi ja erottuvasti
• Yrityksen tarinan kirkastaminen; ”Tee työtä, jolla on merkitystä”
• Esimerkkejä yrityksistä, jotka ovat hoitaneet brändin rakentamisen ja siitä viestimisen esimerkillisesti
• Konkreettiset ensimmäiset stepit: mitä, missä, miten

Työnantajamielikuva ja vastuullisuus
• Työnantajamielikuvan merkitys veto- ja pitovoiman näkökulmasta
• Työnantajamielikuvan rakentamisen ABC
• Vastuullisuusviestintä viherpesua välttäen
• Esimerkkejä yrityksistä, jotka ovat hoitaneet vastuullisuus- ja työnantajaviestinnän esimerkillisesti
• Konkreettiset ensimmäiset stepit: mitä, missä, miten?

Konkreettiset tulokset osallistujille
• Ymmärrys siitä, miten brändi rakentuu, miten arvot saadaan osaksi viestintää, mitkä ovat vastuullisuusviestinnän peruspalikat ja mitkä asiat vaikuttavat henkilöstön veto- ja pitovoimaan – ja kuinka veto- ja pitovoimaa parannetaan viestinnällä
• Toimenpidesuunnitelma näiden neljän osa-alueen kehittämiseen

Tilaisuus on maksuton. Tarjoamme erinomaisen sisällön lisäksi maistuvat iltapäiväkahvit.

Omistajanvaihdosklinikat: 18.2., 4.3., 7.3., 14.3. ja 17.3.2025

Suunnitteletko yrityksen myyntiä tai ostamista?

Tarvitsetko apua sukupolvenvaihdoksen suunnittelussa? Pohditko yrityksesi arvonmääritystä tai mietitkö, mistä löytäisit jatkajan liiketoiminnallesi?

Lue lisää ja ilmoittaudu täältä >>(Avautuu uuteen ikkunaan)

Me JPYP:llä haluamme tukea yritysten omistajanvaihdoksia ja varmistaa niiden onnistumisen. Tarjoamme maksutonta neuvontaa, jossa voit keskustella asiantuntijamme kanssa, saada konkreettisia neuvoja sekä hyödyllisiä työkaluja seuraaviin askeleisiin kohti omistajanvaihdosta.

Varaa aika maksuttomaan omistajanvaihdosneuvontaan ja tule kertomaan suunnitelmistasi – etsitään yhdessä parhaat ratkaisut sujuvaan omistajanvaihdokseen.

Omistajanvaihdosklinikat klo 9–15 JPYP:n toimistoilla.

18.2. Evijärvi, kunnantalo, Viskarinaukio 3
4.3. Lappajärvi, kunnantalo, Maneesintie 5
7.3. Soini, Liikekeskus, Alajärventie 2
14.3. Vimpeli, kunnantalo, Patruunatie 15
17.3. Alajärvi, Hoiskontie 25

Neuvonta-ajan kesto on 45 minuuttia. Palvelu on maksuton.

Into BB: Varmista yrityksesi kasvu ja myyntikunto tuotteistamalla 11.3.2025

Takkuaako myynti tai siintääkö yrityskauppa lähitulevaisuudessa?
Hyvällä tuotteistuksella luot yrityksellesi arvoa sekä kasvatat myyntiä.

Aika: 11.3.2025 klo 8–10
Paikka: Ravintola Treffi, Frami D, 1. krs (Tiedekatu 2, Seinäjoki)

Lue lisää tilaisuudesta ja ilmoittaudu mukaan täältä!(Avautuu uuteen ikkunaan)

Tuotteistettu liiketoiminta antaa ostajalle selkeän kuvan siitä, mitä yritys myy, kenelle ja miten. Tuotteistamalla palveluiden ostamisesta tulee asiakkaalle helppoa ja niiden toimittamisesta kannattavaa. Yrityksen myyntikunto paranee ja toiminnan jatkaminen on helpompaa. Oletpa sitten kasvattamassa myyntiä tai myymässä koko yritystäsi, tämä tapahtuma on sinua varten!

Miltä kuulostaisi lentävä lähtö tuotteistukseen? Tapahtumassa kuulet ideoita ja vinkkejä tuotteiden sekä palveluiden myynnin kasvattamiseen, myyvien tuotekuvausten tekemiseen sekä hittituotteen paketointiin. Lisäksi saat tärkeitä oppeja, miten tuotteistamalla voi vauhdittaa omistajanvaihdosta tai varmistaa yrityksen myyntikunnon tulevaisuudessa. Tule kuuntelemaan Nosteen Riikka Nurmen käytännönläheiset vinkit aiheesta! Nämä vinkit sopivat eri kokoisille sekä eri toimialoilla toimiville yrityksille ja yrittäjille.

Voit ilmoittautua myös tapahtuman jälkeen pidettävään tunnin kestävään ryhmäsparraukseen. Sparraukseen voit osallistua, jos haluat kasvattaa yrityksen tulosta tai ylläpitää yrityksen myyntikuntoa. Osallistujat saavat vinkkejä hyvän tuotteistuksen tunnusmerkkien kautta omien palveluiden kehittämiseen tai myyntikunnon varmistamiseen. Sparrauksessa käsitellään tuotteistuksen kautta aihealueita, jotka ovat valittu osallistujien etukäteen laittamien haasteiden pohjalta. Kouluttaja tutustuu haasteisiin ja sparraukseen osallistuviin yrityksiin etukäteen verkkosivujen pohjalta. Ryhmäsparrauksessa ei käsitellä yrityskaupan arvon määritykseen, rahoitukseen, sopimuksiin tai kaupan tekniseen toteutukseen liittyviä aiheita.

Tapahtumaan ja sparraukseen osallistuminen on maksutonta. Olet lämpimästi tervetullut mukaan. Ilmoittaudu ja varaa paikkasi nyt!

Ohjelma

8.00 Aamiainen ja verkostoitumista
8.25 Tervetuloa
8.30 Varmista yrityksesi kasvu ja myyntikunto tuotteistamalla, Riikka Nurmi / Noste Oy
Puheenvuorossa käsitellään mm. näitä asioita:
Mitä tuotteistaminen tarkoittaa?
Mitkä ovat tuotteistamisen hyödyt?
Miten tuotteistaminen tukee yrityksen myyntikuntoa? – Case Noste
Mitkä ovat hyvän tuotteistuksen tunnusmerkit?
Mistä lähden liikkeelle?
Vinkit palveluiden selkeyttämiseen ja yrityskauppaan valmistautumiseen.
9.30 Kysymyksiä
9.40 Loppusanat
9.45 Verkostoitumista
10.00 Tilaisuus päättyy

10.00 Ryhmäsparraus, kokoustila Siru: mukaan mahtuu max. 15 hlö
11.00 Sparraus päättyy

Onnistu yrityskaupassa 18.2.2025

Aika: ti 18.2. klo 17.30
Paikka: Hotelli Onnentähti, auditorio (Onnentie 7, Tuuri)
Kahvit tarjolla klo 17.30, ohjelma alkaa klo 18.00
🧩 Maksuttomat omistajanvaihdospalvelut, Jorma Ranta, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry
🧩 Tilitoimiston havainnot yrityksen myyntikunnosta, Antti Hyyryläinen Priima Yrityslaskenta
🧩 Yrityskauppa ostajan silmin, Johanna Saari ja Tapio Peltokangas, Sun Kino
🧩 Firmakauppa.fi markkinointikanavana mikro- ja pienyrityksille, Hanna-Kaisa Taalikka, Suomen Yrityskaupat Oy
🧩 Leader-rahoitus omistajanvaihdoksen tueksi, Paula Erkkilä, Kuudestaan ry
🧩 Finnvera rahoituskumppanina omistajanvaihdoksessa, Kari Hytönen, Finnvera
Ilmoittaudu mukaan viimeistään 14.2. tästä linkistä 👇
Tapahtuman järjestävät Alavuden Kehitys Oy ja Ähtärin elinvoimatoimi Yrityskaupat käyntiin -hankkeella. Hanketta rahoittaa Etelä-Pohjanmaan liitto.
Tervetuloa!

Yrityskaupan Speed Date 2025 – kohtaa ostaja tai myyjä! 17.2.2025

Aika: 17.2.2025 klo 18–20
Paikka: Ravintola Miitti, Seinäjoki Areena (Kirkkokatu 23, Seinäjoki)

Lue lisää tilaisuudesta ja ilmoittaudu mukaan tästä. (Avautuu uuteen ikkunaan)
Tilaisuus on ilmainen.

Oletko pohtinut yrityksesi myymistä tai etsinyt ostajaa/jatkajaa toiminnallesi? Oletko kiinnostunut mahdollisuudesta lähteä yrittäjäksi tai hakea kasvua yrityskaupan kautta? Tätä tapahtumaa sinun ei kannata jättää väliin! Yrityskaupan Speed Date -tapahtumassa deittaillaan uudenlaisella näkökulmalla, taka-ajatuksena potentiaaliset yrityskaupat!

Myyntimielessä pääset kohtaamaan yrittäjyydestä kiinnostuneita ja ostomielessä taas kuulemaan, millaiset yritykset etsivät jatkajaa toiminnalleen ja millaisia mahdollisuuksia myynnissä olevissa yrityksissä piilee.

Kenelle tapahtuma on tarkoitettu?
Kaikille yrityksen myynnistä ja yritysostosta kiinnostuneille. Tapahtuma tarjoaa myös yleisesti yrittäjyydestä kiinnostuneille loistavan mahdollisuuden tutustua ”ostamalla yrittäjäksi” -ajatukseen.

Missä ja milloin deittaillaan?
Miten deittailu tapahtuu? Mitä tapahtuman ohjelmaan sisältyy?

Tapahtumassa jokainen yritystään myyvä pääsee kertomaan yrityksestään erikseen jokaiselle paikalla olevalle ostajaehdokkaalle. Näin toteuttamalla hyvät ja mielenkiintoiset yritykset tulevat esitellyiksi niillekin, jotka muutoin saattaisivat pelkän toimialan tai mielikuvan perusteella ohittaa yrityksen. Yritystään myyvät saavat tilaisuudessa pienen ständipaikan, joilla ostajaehdokkaat ja yrittäjyydestä kiinnostuneet kiertävät.

Alustava ohjelma

18.00 Tervetulosanat, Niina Koskipalo, Into Seinäjoki
18.05 Yrityskaupat tehneen ostajan vinkit, Hippu Herrala, Piirin Eläinklinikka Oy, www.piirinelainklinikka.fi
18.20 Speed Date – myyjien ja potentiaalisten ostajien kohtaamiset
19.00 Tauko ja tarjoilua
19.15 Speed Date – myyjien ja potentiaalisten ostajien kohtaamiset
19.40 Jälkikeskustelut
20.00 Tilaisuus päättyy

Näin myyt yrityksesi – valmennussarja yrittäjille 22.1., 5.2. ja 13.2.2025

Näin myyt yrityksesi – valmennussarja yrittäjille, joilla yrityksen myynti on ajankohtaista nyt tai vasta vuosien päästä. Valmennussarjan muodostuu kolmesta valmennuksesta. Voit osallistua kaikkiin tai poimia sinulle mielenkiintoisimmat vaihtoehdot.
  • 22.1.2025 klo 9 Yrityksen myyntikunnostus. Juha Tall, Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Villa Väinölä, Väinöntie 4, Alajärvi.
  • 5.2.2025 klo 9 Oikean ostajan jäljillä – Vinkit ja keinot yrityksen myyntiin. Jorma Ranta, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät. JM-Rally Parc-Fermè, kokoustilat, Korventie 2, 63610 Tuuri.
  • 13.2.2025 klo 9 Yrityksen esittelyvalmennus. Iina Åman, Viestintätoimisto Tenho. Hotelli Mesikämmen, Karhunkierros 149, Ähtäri.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan täältä(Avautuu uuteen ikkunaan)!
Tilaisuudet ovat maksuttomia.

Tilitoimistot yritysten omistajanvaihdosten ytimessä – miten ja miksi? 14.1.25

Aika: ti 14.1.2025 klo 13.45-16.30
Paikka: OmaSp Stadion (Alaseinäjoenkatu 15, Seinäjoki)

Tervetuloa keskustelemaan yrityksen omistajanvaihdoksen tärkeistä näkökulmista!

Miten tilitoimisto voi jo asiakassuhteen alussa ennakoida omistajanvaihdoksen tarpeita? Miksi yrityskehittäjällä on keskeinen rooli onnistuneen yrityskaupan edistämisessä? Entä mikä on oikea aika avata puhe omistajanvaihdoksesta?

Näihin ja moniin muihin kysymyksiin pureudutaan tapahtumassamme asiantuntijoiden johdolla. Päivän aikana tarjoamme uusinta tutkimustietoa, käytännön esimerkkejä ja inspiroivia näkemyksiä yritystoiminnan tulevaisuuden rakentamiseksi.

Tapahtuma on tilitoimistoyrittäjille, tilitoimistojen henkilöstölle, tilintarkastajille, yrityskehittäjille sekä yritysvälittäjille.

Ilmoittaudu ja lue lisää täältä!(Avautuu uuteen ikkunaan)

Ohjelma

13.45 Rekisteröityminen ja kahvitarjoilu
14.15 Avauspuheenvuoro
Juha Sihvonen, johtaja, Taloushallintoliitto
14.25 Yrityskauppa ja tilitoimiston rooli yrityskaupan onnistumisessa
Timo Maunula, hallituksen jäsen, VV-Kuivaus Oy -konserni
15.00 Paneelikeskustelu: Tilitoimisto onnistuneen yrityskaupan mahdollistajana 
– Pasi Huumarsalo, yrityksen ostaja, Cleor Oy
– Kaisa Ala-Korpela, tilitoimistoyrittäjä, Ilmajoen Yrityspalvelu Oy
– Timo Maunula, hallituksen jäsen, VV-Kuivaus Oy
– Juha Tall, omistajanvaihdosasiantuntija, auktorisoitu yritysvälittäjä AYV, Seinäjoen ammattikorkeakoulu
15.45 Etelä-Pohjanmaan uusin tutkimustieto omistajanvaihdoksista
Elina Varamäki, vararehtori, Seinäjoen ammattikorkeakoulu
16.15 Kiitossanat ja keskustelua
16.30 Tilaisuus päättyy

Tapahtuma tuotetaan Etelä-Pohjanmaan alueellisella Yrityskaupat käyntiin -hankkeella ja Taloushallintoliiton yhteistyönä.

Hanke osallistuu Opinlakeus & Meidän Rekry -messuille 15.–16.1.2025 – tule sinäkin!

Aika: ke 15.1. klo 13–18 & to 16.1. klo 9–15
Paikka: Seinäjoki Areena (Kirkkokatu 23, Seinäjoki)

Yrityskaupat käyntiin -hanke on näytteilleasettajana Opinlakeus & Meidän Rekry -messuilla(Avautuu uuteen ikkunaan). Messuille on vapaa pääsy.

Tervetuloa ständillemme – nähdään messuilla!

Olemme mukana Opinlakeus-koulutusmessuilla

Lounastreffit – teemana yrityskauppa & arvonmääritys to 21.11.

Suunnitteletko yrityksesi myyntiä tai oletko kiinnostunut ostamaan yrityksen?

Tervetuloa lounastreffeille torstaina 21.11. klo 11.00-12.30.

Lue lisää & ilmoittaudu tästä.(Avautuu uuteen ikkunaan)

Lounaan yhteydessä rentoa ajatustenvaihtoa yrityskaupoista. Paikalle voit tulla joko ostohousut tiukasti jalassa tai hintalapun kanssa. Mutta yhtä lailla olet tervetullut vain tapaamaan Inton ja Priima Yrityslaskennan väkeä asian tiimoilta. Keskustelua vahvistaa Antti Hyyryläinen .

Ties vaikka ostaja tai myyjä kuitenkin sattuisi samaan lounaspöytään!

Into tarjoaa osallistujille lounaan. llmoittauduthan mukaan 15.11. mennessä.

Tilaisuuden järjestää Into Seinäjoki.

Yrityskaupan Speed Date – kohtaa ostaja tai myyjä! ke 27.11. (Siirretty keväälle)

Oletko pohtinut yrityksesi myymistä tai etsinyt ostajaa/jatkajaa toiminnallesi? Oletko kiinnostunut mahdollisuudesta lähteä yrittäjäksi tai hakea kasvua yrityskaupan kautta? Tätä tapahtumaa sinun ei kannata jättää väliin!

Aika: ke 27.11.2024 klo 18–20
Paikka: Seinäjoki Areena, ravintola Miitti (Kirkkokatu 23, Seinäjoki)

Lue lisää tilaisuudesta & ilmoittaudu tästä(Avautuu uuteen ikkunaan).

Yrityskaupan Speed Date -tapahtumassa deittaillaan uudenlaisella näkökulmalla, taka-ajatuksena potentiaaliset yrityskaupat!

Myyntimielessä pääset kohtaamaan yrittäjyydestä kiinnostuneita ja ostomielessä taas kuulemaan, millaiset yritykset etsivät jatkajaa toiminnalleen ja millaisia mahdollisuuksia myynnissä olevissa yrityksissä piilee.

Tilaisuuden järjestää Into Seinäjoki.

After Lunch Skaalaamolla – Yrityskaupat kasvun keinona ti 12.11.

Yrityskauppoja hyödynnetään moneen – tiimiläisten sitouttamiseen, kasvuun rahoittamiseen ja osaamisen vahvistamiseen

Aika: 12.11.2024 klo 12.00–13.45
Paikka: Skaalaamo, Rytmikorjaamo (Vaasantie 11, Seinäjoki)

Lue lisää tilaisuudesta & ilmoittaudu tästä(Avautuu uuteen ikkunaan).

Yrityskauppoja toteutetaan monenlaisista lähtökohdista. Joskus raha ei vaihda omistajaa vaan osakkuutta “myydään” vaikkapa työpanosta vastaan. Uusien tiimiläisten sitouttaminen startupiin tapahtuu usein omistusosuuksia jakamalla, mutta mitä tässä tilanteessa pitäisi osata ottaa huomioon?

Entä mitä yrittäjien kannattaa muistaa, jos hankitaan sijoittajilta ulkopuolista kasvurahaa ja myydään näin osuuksia yrityksestä?

Yrityskauppauutisia näkee myös osaamisen ostamisen näkökulmasta. Mistä näissä kaikissa tilanteissa on tärkeä sopia ja mitä huomioida?

Tilaisuuden järjestää Into Seinäjoki.

Yrityksen esittelyvalmennus 16.9. ja 3.10.2024

Valmennus on tarkoitettu helpottamaan yrityksen esittelyä kaikenlaisissa tilaisuuksissa ja tilanteissa. Erityisesti yrityksen myyntivaiheessa esittelyllä on suuri merkitys.

Aika: 16.9.2024 klo 12–16 ja 3.10.2024 klo 12–16
Paikka:  Frami F, Seinäjoki (Kampusranta 11)

Saat parhaan hyödyn valmennuksesta, jos pystyt osallistumaan molemmille valmennuskerroille. Kuitenkin osallistuminen vain toiselle valmennuskerralle on myös mahdollista.

Valmennus 16.9.: Keskitytään oman yrityksen vahvuuksien kartoittamiseen ja löytämiseen. Valmennuksen vetävät Aila Hemminki ja Juha Tall, Seinäjoen ammattikorkeakoulu.
Valmennus 3.10.: Tarkastellaan, miten esittelyssä voi tuoda yrityksen ominaispiirteet esiin parhaalla mahdollisella tavalla. Valmennuksen vetävää Iina Åman Tenhosta.

Valmennuksen tavoitteena on auttaa yrittäjää löytämään ja tuomaan esiin yrityksestään potentiaalisia ostajia kiinnostavia, vakuuttavia ja ostohalua herättäviä näkökulmia. Valmennuksen sisältöä on mahdollisuus hyödyntää myös esim. omien esittelyvideoiden tekemisessä, haastatteluiden antamisessa sekä erilaisissa myynti- ja esiintymistilanteissa.

Ilmoittaudu mukaan tästä!(Avautuu uuteen ikkunaan)
Valmennus on maksuton.

Valmennuksen mainokseen pääset tästä(Avautuu uuteen ikkunaan).
Valmennuksen järjestää Seinäjoen ammattikorkeakoulu.

Lounastreffit – teemana yrityskauppa & brändin merkitys

Suunnitteletko yrityksesi myyntiä tai oletko kiinnostunut ostamaan yrityksen?

Aika: ti 17.9. klo 11.00-12.30
Paikka: Holy Smoke, Seinäjoki (Koulukatu 20)

Lounaan yhteydessä rentoa ajatustenvaihtoa yrityskaupoista. Paikalle voit tulla joko ostohousut tiukasti jalassa tai hintalapun kanssa. Mutta yhtä lailla olet tervetullut vain tapaamaan Inton ja markkinointitoimisto Keino Branding väkeä asian tiimoilta. Keskustelua alustaa Keino Brandingin Melina Sivunen.

Ties vaikka ostaja tai myyjä kuitenkin sattuisi samaan lounaspöytään!

Into tarjoaa osallistujille lounaan. llmoittauduthan mukaan 13.9. mennessä. Lue lisää ja ilmoittaudu tästä(Avautuu uuteen ikkunaan)!
Tilaisuuden järjestää Into Seinäjoki.

Onnistu omistajanvaihdoksessa!

Aika: ti 10.9.2024 klo 18-20
Paikka: Hotelli-Ravintola Alvariini, Alajärvi (Paavolantie 1)

Mielessä yrityksen osto tai myynti? Tämä ilta on juuri sinulle! Lämpimästi tervetuloa kuulemaan asiantuntijoiden parhaat vinkit omistajanvaihdokseen sekä tapaamaan omistajanvaihdoksen asiantuntijoita ja yrityskauppojen rahoittajia.

Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen.
Lämpimästi tervetuloa!

Tarjoiluiden vuoksi ilmoittautumisia pyydetään pe 6.9. mennessä oheista linkistä tai sähköpostitse marika.paavola@jpyp.fi tai ilmoittaudu mukaan tästä(Avautuu uuteen ikkunaan)

Lue lisää tilaisuuden ohjelmasta täällä(Avautuu uuteen ikkunaan).
Tilaisuuden järjestää Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu

Lounastreffit – teemana yrityskauppa

Suunnitteletko yrityksesi myyntiä tai oletko kiinnostunut ostamaan yrityksen?

Aika: ke 5.6. klo 11.00
Paikka: Ravintola Marttilan Talli, Seinäjoki

Lounaan yhteydessä rentoa ajatustenvaihtoa yrityskaupoista. Paikalle voit tulla joko ostohousut tiukasti jalassa tai hintalapun kanssa. Mutta yhtä lailla olet tervetullut vain tapaamaan Inton ja Finnveran väkeä asian tiimoilta. Ties vaikka ostaja tai myyjä kuitenkin sattuisi samaan lounaspöytään!

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tilaisuuteen täällä(Avautuu uuteen ikkunaan). Tilaisuuden järjestää Into Seinäjoki.

Eväitä yrittäjille -aamupalatilaisuus teemalla Yrityskaupat käyntiin, Alavus

Aika: keskiviikko 24.4. alkaen klo 7.30
Paikka: Fasadin 4. kerros, Alavus

Tilaisuudessa Tuomas Aho kertoo kokemuksistaan yrityksen myyntiprosessista ja Jorma Ranta antaa käytännön omistajanvaihdosneuvoja yrityksen saattamisesta myynti- ja sukupolvenvaihdoskuntoon.

Varaa aika henkilökohtaiseen tapaamiseen:
Tilaisuuden jälkeen on mahdollista tavata Jorma Ranta kahden kesken ja keskustella luottamuksellisesti yrityksesi myyntisuunnitelmista. Varaa tähän erikseen aika sähköpostitse paivi.rintala@fasadi.com(Avautuu uuteen ikkunaan)

Lue lisää tilaisuudesta ja ilmoittaudu mukaan täältä(Avautuu uuteen ikkunaan).
Tilaisuuden järjestää Alavuden Kehitys Oy – Yrityskehitys Fasadi.

Yrittäjäaamiainen Ähtärissä

Aika: keskiviikko 24.4. klo 7.30
Paikka: Hotelli Mesikämmen, Ähtäri

Ohjelma:
– Ajankohtaista yrittäjiltä / Etelä-Pohjanmaan yrittäjät, varatoimitusjohtaja Jani Takamaa
– Miten saadaan enemmän kauppaa suosituksilla suomessa ja maailmalla! / BNI (Business Network International), maajohtaja Pasi Pasanen
– Yrityskaupat käyntiin -hanke / Pertti Nurmi
– Ähtärin Yrittäjien terveiset / Pasi Poukka
– Ähtärin kaupungin terveiset / Seppo Karjala

Lue lisää tilaisuudesta täältä(Avautuu uuteen ikkunaan) ja ilmoittaudu mukaan(Avautuu uuteen ikkunaan). Tilaisuuden järjestää Ähtärin elinvoimatoimi ja Yrityskaupat käyntiin -hanke.

Yrityskauppa ostajan silmin – mitä jokaisen myyjän tulee tietää

8.3.2024 klo 7.30–10.00
Hotelli-Ravintola Alma, Seinäjoki, kokoustila Simuna

Tilaisuus on osallistujille maksuton ja tarkoitettu sekä yrityksen myyntiä suunnitteleville että yrityskaupoista kiinnostuneille. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tilaisuuteen täällä(Avautuu uuteen ikkunaan). Tilaisuuden järjestää Into Seinäjoki.

Yrityskaupan Speed Date – kohtaa ostaja tai myyjä!

13.3.2024 klo 18–20
Seinäjoki Areena, ravintola Miitti

Oletko pohtinut yrityksesi myymistä tai etsinyt ostajaa/jatkajaa toiminnallesi? Oletko kiinnostunut mahdollisuudesta lähteä yrittäjäksi tai hakea kasvua yrityskaupan kautta? Tätä tapahtumaa sinun ei kannata jättää väliin!

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan tilaisuuteen täällä(Avautuu uuteen ikkunaan). Tilaisuuden järjestää Into Seinäjoki.

Työkalut yrityksille ja yrityskauppoihin & oppilaitoksille

Artikkelit & julkaisut

Videot, podcastit & vodcastit

Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Yrityskaupalla osaksi pohjoismaista markkinajohtajaa

Janne Haapamäki perusti VV-Kuivauksen kolmen kaveruksensa kanssa vuonna 2013. Syksyllä 2024 yritys siirtyi yrityskaupan myötä osaksi Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa toimivaa Ocabia. Oliko yrityksen myyminen suunnitelmissa jo yrityksen perustamisvaiheessa ja mitä asoita tuli huomioida, kun ostajaehdokas oli pohjoismainen markkinajohtaja?

Perustajaosakas, toimitusjohtaja Janne Haapamäki, VV-kuivaus
Katso video Into Seinäjoen YouTube-kanavalta(Avautuu uuteen ikkunaan).

Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Yritysostolla kahden yrityksen omistajaksi

Lotta Sokero pyöritti tilausleipomoa ja haaveili lisäksi lounasravintolasta. Kun vastaan tuli erinomaisella paikalla sijaitseva lounasravintola, oli aika tehdä kaupat. Miten yrityskauppa eteni ja tuliko vastaan sudenkuoppia?

Lotta Sokero, LounasKeidas & KakkuKeidas
Katso video Into Seinäjoen YouTube-kanavalta(Avautuu uuteen ikkunaan).

 

Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Yrityskaupalla kasvua

Eero Jääskeläinen myi osuuden perustamastaan Fure -nimisestä yrityksestä tavoitellakseen yritykseensä lisää osaamista ja harteita. Mitkä asiat ratkaisi yhtiökumppanin valinnassa ja oliko yksinyrittäjän vaikea jakaa vastuuta uudelle yhtiökumppanille?

Eero Jääskeläinen, Fure.
Katso video Into Seinäjoen YouTube-kanavalta(Avautuu uuteen ikkunaan).

 

Myyntikuntoinen yritys tekee tulosta ja käy kaupaksi

Tämän  podcastin aiheena on myyntikuntoinen yritys tekee tulosta ja käy kaupaksi, josta keskustelevat Niina Koskipalo Into Seinäjoelta ja omistajanvaihdosasiantuntija Juha Tall Seinäjoen ammattikorkeakoulusta.

Kuuntele podcast SEAMK Podcast -kanavalta(Avautuu uuteen ikkunaan).

Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Yrityskaupalla entistä leveämmät harteet

Mikko Rantala osti Euromechanicsin ja kasvatti näin entisestään omistamansa SeWesTecin liiketoimintaa. Miten yrityskauppaa lähdettiin toteuttamaan, kun ostaja ja myyjä olivat toisilleen entuudestaan jo tuttuja?

Mikko Rantala & Antti Kuhna, SeWesTek Oy & Euromechanics Oy
Katso video Into Seinäjoen YouTube-kanavalta(Avautuu uuteen ikkunaan).

 

Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Yrityskaupalla yhteisen yrityksen valjaisiin

Mira ja Marlene olivat molemmat haaveilleet oman yrityksen perustamisesta. Kun eteen tuli mahdollisuus ostaa pitkään toimineen kauneudenhoitoalan liiketoiminta, mahdollisuudesta ei voinut kieltäytyä. Miten yrityskauppa eteni ja miksi olemassa olevan yrityksen ostaminen oli jälkikäteenkin hyvä ajatus?

Mira Puska & Marlene Rantala, Kaamos Kauneus Oy
Katso video Into Seinäjoen YouTube-kanavalta(Avautuu uuteen ikkunaan).

Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Perhe mukaan yrityskaupalla – Marko ja Eetu Hirvi, Hirven Konepaja Oy

Hirven Konepajan omistaa nykyään koko viisihenkinen Hirven perhe. Miten pojat otettiin mukaan yritystoimintaan ja miten arki on lähtenyt sujumaan?

Katso video Into Seinäjoen YouTube-kanavalta(Avautuu uuteen ikkunaan).

 

 

Yritysten omistajanvaihdokset – vanhat kliseet ja uudet viisaudet

Tämän podcastin aiheena on yritysten omistajanvaihdoksiin liittyvät vanhat kliseet ja uudet viisaudet, joista keskustelevat omistajanvaihdosasiantuntijat Aila Hemminki ja Juha Tall.

Kuuntele podcast SEAMK podcast -kanavalta(Avautuu uuteen ikkunaan). Kesto 13:03.

Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Kasvun hakua yritysostoilla – yrityskaupoilla Valtteri Jussila

Valtteri Jussila on tehnyt nuoreen ikään mennessä jo kaksi yrityskauppaa. Miten perhe suhtautui ensimmäiseen yritysostoon ja mistä Valtteri sai tukea yritysostoihin?

Valtteri Jussila, Seinäjoen Kumi & Alavuden Kumi
Katso video Into Seinäjoen YouTube-kanavalta(Avautuu uuteen ikkunaan).

Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Yrityskauppa selkokielellä

Voiko juristin luo tulla kahta kättä heilutellen ja pitääkö osata puhua latinaa? Tero Malmivaara puhuu yrityskaupoista selkokielellä – vaikka juristi onkin.

Tero Malmivaara, PwC Finland
Katso video Into Seinäjoen YouTube-kanavalta(Avautuu uuteen ikkunaan).

Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Yrityskaupasta kasvua

Rauhala Yhtiöt Oy osti loppuvuodesta 2023 enemmistöosuuden Opsec Oy:stä. Miten ajatus yrityskaupasta syntyi ja miten yhteiselo saman katon alla on lähtenyt sujumaan?

Tommi Hakanpää, Rauhala Yhtiöt Oy & Mika Lindberg, Opsec Oy
Katso video Into Seinäjoen YouTube-kanavalta(Avautuu uuteen ikkunaan).

Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Yrityskaupalla yrittäjäksi – Hippu Herrala

Hippu Herrala päätyi eläinklinikan yrittäjäksi, vaikka alun perin tarkoituksena oli hakea klinikalle töihin. Mistä uusi yrittäjä sai apua yrityskauppaan ja miten yhteiselo kanssayrittäjän kanssa samoissa tiloissa on sujunut?

Hippu Herrala, Eläinklinikka Andelin
Katso video Into Seinäjoen YouTube-kanavalta(Avautuu uuteen ikkunaan).

Blogit & uutiset

Linkkejä & vinkkejä

Yrityskaupat käyntiin -hankkeen tiedot

  • Kesto: 1.11.2023–30.4.2026
  • Kohderyhmät: mikro- ja pk-yritykset, potentiaaliset yritysten tai liiketoiminnan ostajat ja myyjät, oppilaitokset sekä yrityksiä ja elinkeinoelämää palvelevat järjestöt alueella
  • Budjetti: 785 874 €, josta Seinäjoen ammattikorkeakoulun osuus 258 532 €
  • Rahoitus: Euroopan unionin osarahoittama.
  • Hanketoteuttaja: Seinäjoen ammattikorkeakoulu
  • Osatoteuttajat: Alavuden Kehitys, Into Seinäjoki, Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu, Ähtärin kaupunki

Ota yhteyttä!

projektipäällikkö
Aila Hemminki
aila.hemminki@seamk.fi
p. 040 830 2005

asiantuntija
Miska Kaihlamäki
miska.rossinen-kaihlamaki@seamk.fi
p. 040 830 4016

 

asiantuntija
Juha Tall
juha.tall@seamk.fi
p. 040 868 0197

SEAMKin kanssa mukana menossa ovat hankkeen osatoteuttajat: Alavuden Kehitys, Into Seinäjoki, Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu ja Ähtärin kaupunki. Klikkaa alla olevia logoja, niin pääset osatoteuttajien hankesivuille!

Logo: Alavuden Kehitys Oy - Yrityskehitys Fasadi(Avautuu uuteen ikkunaan)          Into Seinäjoki -logo(Avautuu uuteen ikkunaan)          Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelut -logo(Avautuu uuteen ikkunaan)          Ähtäri-logo(Avautuu uuteen ikkunaan)