Työnantajat voivat lisätä kilpailukykyä koulutuksella
Majoitus-, ravitsemis-, matkailu- ja tapahtuma-aloilla työskentelee usein henkilöitä, joilla ei ole ammatillista peruskoulutusta. Alat työllistävät runsaasti esimerkiksi nuoria henkilöitä, jotka eivät ole kenties vielä ehtineet ammatillista tutkintoaan hankkia. Työn ohessa opiskelukin on kuitenkin mahdollista ja myös kannattavaa.
Osa työnantajista saattaa ajatella työntekijöiden kouluttamista rahaa ja aikaa vievänä. Toiset taas katsovat kauemmas ja näkevät sen tulevaisuuden investointina. Työntekijöiden kouluttaminen voi ajan myötä näkyä yrityksessä liikevaihdon kasvamisena ja työhyvinvoinnin kohenemisena.
Vähän koulutettujen aikuisten osaamisen kehittämiseksi on aika ajoin tehty mittaviakin ponnisteluja ja seurattu myös koulutuksen vaikuttavuutta. Vuosina 2003–2009 toteutettiin laaja vähänkoulutetuille aikuisille suunnattu koulutusohjelma Noste, jonka tarjoamaan aikuiskoulutukseen osallistui 26 000 30–59-vuotiasta henkilöä. Koulutuksen vaikutuksista työelämään kerättiin tällöin runsaasti tietoa. Opetus- ja kulttuuriministeriön laatimassa loppuraportissa esitellään ohjelmaan osallistuneiden työantajien näkökulmia koulutusten ja tutkintojen suorittamisesta (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2010, s. 11).
Tässä blogissa esitetään muutamia poimintoja työnantajien positiivista kokemuksista henkilöstön kouluttamiseen liittyen, jotka ovat ajankohtaisia yhä tänäkin päivänä.
Parempi ammattitaito = parempi laatu
Työnantajien mukaan koulutus paransi erityisesti työntekijöiden ammattitaitoa ja kehitti osaamista. Työ sujui paremmin ja varmemmin sekä lopputulokset olivat laadukkaita. Koulutuksesta oli hyötyä silloinkin, kun työntekijällä oli jo kymmenien vuosien kokemus alalta. Tutkinnot ja pätevyydet voidaan nähdä korkean laadun takeena, joten työntekijöiden osaamista on hyvä esitellä myös asiakkaille.
Innovaatioilla lisää kilpailukykyä
Työelämä muuttuu jatkuvasti. Niin myös tuotteiden ja palveluiden kysyntä. Menestyvä yrityksen tulee olla nopea liikkeissään. Tarvitaan uusiutumiskykyä sekä innovatiivisuutta. Noste-ohjelmassa koulutusten todettiin lisäävän työntekijöiden muutosvalmiutta uusissa tilanteissa. Koulutukseen osallistuvat työntekijät tuovat innokkaammin oppimiaan asioita esille työyhteisöissä. Ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa opetetaan tuotteiden ja palveluiden kehittämistä sekä asiakaslähtöisiä toimintatapoja. Nämä taidot auttavat uusien innovaatioiden kehittämisessä sekä yrityksen kilpailukyvyn ylläpitämisessä alati muuttuvilla markkinoilla.
Kehittymisen mahdollistavaa työnantajaa arvostetaan
Työnantajilla on usein pelko siitä, että opiskelemaan lähtenyt työntekijä lähtee tutkinnon saatuaan muualle. Koulutus voi kuitenkin toimia rekrytoinnin tai sitouttamisen työkaluna. Eräs työnantajayritys piti rekrytointivalttina sitä, että he tarjoavat työntekijöille mahdollisuuden kouluttautua. Lisäksi työntekijöiden kerrottiin olevan otettuja mahdollisuudesta kehittää osaamistaan, koska se kertoi työnantajan arvostuksesta työntekijöitä kohtaan. Koulutuksen saanut työntekijä sitoutuikin yritykseen vielä vahvemmin.
Työhyvinvointi lisääntyy opiskelemalla
Noste-ohjelmaan osallistuneissa yrityksissä todettiin, että koulutuksen vaikutuksesta sairauspoissaolojen määrä väheni. Psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi lisääntyi, kun työntekijöiden itsetunto parani ja työergonomiaan kiinnitettiin huomiota. Lisäksi pitkään töitä tehneelle koulutus saattoi tuoda uutta motivaatiota ja erilaisia näkökulmia rutiininomaiselta tuntuneeseen työhön. Osaamisen vahvistaminen vähentää työssä esiintyvää epävarmuutta.
Heli Nevala
Kirjoittaja on ravitsemisalan ammattilainen, joka opiskelee TAMKissa Palveluliiketoiminnan johtamisen YAMK-ohjelmassa.
Lähde:
Opetus- ja kulttuuriministeriö. (2010). Noste-ohjelma 2003–2009: Loppuraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2010:7.
Blogi on osa Osallistujalähtöinen moniammatillinen koulutuspolku – OSMO-hanketta, jota rahoittaa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus. Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.
Lisätietoja
Projektipäällikkö Anne-Mari Latvala I p. 040 830 2007 I anne-mari.latvala@seamk.fi
Projektiasiantuntija Minna Luomanen I p. 040 868 0735 I minna.luomanen@sedu.fi
Hankkeen verkkosivut: Osallistujalähtöinen moniammatillinen koulutuspolku – OSMO – SeAMK Projektit.