vAI:lla tuottavuutta?
Esittely
Hankkeen ensisijaisena tavoitteena on herättää alueen yrityksissä ja muissa toimijoissa tietoisuus ja kyvykkyys hyödyntää tekoälyteknologiaa tuottavuuden parantamiseksi. Hankkeen toimenpiteet, kuten tekoälylähettilästoiminta ja teknologiapilotit, ovat konkreettisia esimerkkejä siitä, miten alueen teknologista osaamista ja innovointikykyä voidaan vahvistaa. Hankkeessa luodaan erilaisia teknologiademoja, joiden avulla tekoälyn mahdollisuuksia voidaan havainnollistaa osallistuville yrityksille.
Hankkeen keskeinen toimenpide on tuottavuuspilottien toteuttaminen. Tuottavuuden ja laadun kasvua mitataan eri piloteissa double-blind-arvioinnin kautta: aiemmat, ilman tekoälyn apua saavutetut ja tekoälyavusteisesti tuotetut tulokset arvioidaan ja niiden laatua ja vaadittavaa työpanosta mitataan.
Hankkeen tuottama tekoälykatsaus ja siihen liittyvä tulevaisuustyö auttaa maakunnallisia strategiaorganisaatioita ymmärtämään tekoälyn mahdollisuuksia ja haasteita erityisesti Etelä-Pohjanmaan kontekstissa.
Hankkeen rahoittaja: Euroopan unionin osarahoittama. Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR). Etelä-Pohjanmaan liitto.
Hankkeen aikataulu: 1.8.2024 – 31.12.2026
Hankkeen toteuttajat: Päätoteuttajana Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy, osatoteuttajina Tampereen korkeakoulusäätiö sr ja Vaasan Yliopisto
Hankkeen kohderyhmänä ovat hankealueen valmistava teollisuus ja muut teknologia-alan yritykset sekä asiantuntijapalveluita tarjoavat yritykset.
Teknologiademot ja tuottavuuspilotit
-
Teknologiademo: Taloushallinnon tekoälyopas
Taloushallinnon tekoälyopas on Prezi-esitys, joka tarjoaa kattavan katsauksen tekoälyn hyödyntämiseen taloushallinnossa. Esitys on suunnattu erityisesti taloushallinnon ammattilaisille ja organisaatioille, jotka haluavat ymmärtää tekoälyn mahdollisuuksia ja sovelluksia talousprosessien tehostamisessa.
Tekoälyoppaan sisältö on luotu tekoälyavusteisesti. Asiantuntija on käynyt tekoälyn luoman tekstin läpi ja kuratoinut/editoinut sekä teksti- että kuvasisällön. Teknologiademon ideana on esitellä tekoälyn pystyvyyttä luomaan tämänkaltaisia esityksiä. Alla oleva esityksen tiivistelmä on tehty tekoälyllä. Tekoälylle annettiin linkki esitykseen ja sitä pyydettiin tiivistämään sisältö.
Tekoälytiivistelmä:
Esityksen keskeiset teemat
- Tekoälyn määritelmä ja merkitys: Esitys alkaa tekoälyn perusmääritelmällä, korostaen sen kykyä oppia ja suorittaa tehtäviä, jotka normaalisti vaativat ihmisen älykkyyttä.
- Tekoälyn sovellukset taloushallinnossa: Esitys käsittelee, miten tekoäly voi automatisoida rutiinitehtäviä, kuten laskujen käsittelyä, budjetointia ja talousraportointia, mikä johtaa tehokkuuden parantumiseen ja virheiden vähentymiseen.
- Hyödyt ja haasteet: Esitys tarkastelee tekoälyn tuomia etuja, kuten kustannussäästöjä ja parempaa päätöksentekoa, mutta myös mahdollisia haasteita, kuten tietosuojaa ja eettisiä kysymyksiä.
- Käyttöönoton strategiat: Esitys tarjoaa suosituksia tekoälyn käyttöönottoon taloushallinnossa, mukaan lukien pilotointiprojektit, henkilöstön koulutus ja teknologian valinta.
🎯 Kenelle esitys sopii?
Tämä esitys on hyödyllinen taloushallinnon ammattilaisille, kuten talouspäälliköille, kirjanpitäjille ja controllereille, sekä organisaatioiden johdolle, jotka harkitsevat tekoälyn integroimista talousprosesseihinsa.
🔗 Tutustu esitykseen
Voit tarkastella koko esitystä täällä: Taloushallinnon tekoälyopas – Prezi
-
Teknologiademo: Kestävyysraportointi-GPT
OpenAI:n ChatGPT -palvelussa luotu mukautettu GPT avustaa CSRD-kestävyysraportointiin liittyvissä kysymyksissä – GPT vastaa lyhyesti ja virallisesti, viitaten direktiiviin EU 2022/2464 ja siitä johdettuihin Suomen lainsäädännön muutoksiin.
Kestävyysraportointi-GPT (OpenAI)
Lue lisää kestävyysraportoinnista SEAMK-verkkolehden artikkelista: CSRD- ja CSDDD-direktiivien vaikutukset pk-yrityksiin | Julkaisut@SEAMK Tämä artikkeli on osa Seinäjoen ammattikorkeakoulun ja Vaasan Yliopiston yhteistä hanketta: Tiekartta pk-yritysten kestävän strategisen liiketoiminnan rakentamiseksi (1.1.2023 – 31.12.2024). Hanke on Euroopan Unionin osarahoittama.
-
Tuottavuuspilotti: Verkkosivujen kääntäminen tekoälyllä
vAI:lla tuottavuutta? -hankkeen ja E. Latvala Oy:n (Paljupihaan.fi) keväällä 2025 toteuttama pilotti selvitti, kuinka OpenAI:n ChatGPT 4o pärjää verkkosivujen käännöstyössä verrattuna Google Translateen. Pilotissa käännettiin etusivu, UKK-sivu ja valittuja tuotesivuja; jokainen teksti syötettiin uuteen ChatGPT-keskusteluun, jotta aiempi konteksti ei vaikuttaisi lopputulokseen. Tekoälytyökalu osoittautui tarkaksi sekä suomen että teknisen sanaston kanssa ja kykeni samalla parantamaan alkuperäistä suomenkielistä sisältöä esimerkiksi jäsentämällä mittoja listoiksi.
Tulosten perusteella ChatGPT tuotti kielellisesti selkeämpiä ja luettavampia käännöksiä kuin Google Translate, ilman merkkirajoitteita ja vain marginaalisesti hitaammalla generointiajalla. Hyötyjä olivat parempi laatu, sujuva teknisten termien käsittely ja mahdollisuus siistiä alkuperäisteksti; haasteina tunnistettiin kuitenkin tarve tarkistaa käännökset manuaalisesti ja seurata käytettyjen tekoälypalveluiden käyttöehtoja. Havainnoit voidaan tiivistää siten, että tekoäly on pienyrityksille kustannustehokas ja laadukas vaihtoehto perinteisille käännöspalveluille – ja samalla keino hioa myös lähtötekstiä.
Verkkosivuston sisällön kääntäminen tekoälyllä – Pilotin raportti (PDF)
Artikkelit ja jutut
-
AI avuksi ja tuottamaan | Ilkka-Pohjalainen, Yleisöltä | 5.1.2025
Tutkijatohtori Tuire Hautala-Kankaanpään kolumni kuvaa generatiivisen tekoälyn – erityisesti ChatGPT:n – huiman yleistymisen ja sen tarjoamat tuottavuus- ja innovaatiopotentiaalit yrityksille, mutta painottaa samalla, että seuraavat askeleet vaativat lisää osaamista ja johdonmukaista käytäntöjen kehittämistä.
AI avuksi ja tuottamaan | Ilkka-Pohjalainen, Yleisöltä | 5.1.2025
-
Tekoälyagentit - väsymättömät työparit | Julkaisut@SEAMK | 7.3.2025
Projektipäällikkö Teemu Virtasen artikkeli kuvaa, miten räätälöidyt tekoälyagentit – esim. Microsoft Copilot Studiossa luodut low-/no-code-ratkaisut – ovat nousemassa organisaatioiden “väsymättömiksi työpareiksi”, jotka hakevat tietoa suoraan yrityksen omista lähteistä, automatisoivat rutiineja (kuten ostotilausten kirjaamisen, intranet-kyselyihin vastaamisen ja sisällön ideoinnin) ja tuottavat tiiviitä, virheettömiä vastauksia asiakkaiden tai kollegoiden tarpeisiin.
Agentit eroavat yleiskäyttöisistä chat-malleista juuri siinä, että ne toteuttavat rajattuja tehtäviä ohjatussa dataympäristössä – esimerkiksi tuotantotehtävissä ne voivat analysoida reaaliaikaisia sensoritietoja ja vähentää seisokkeja, kun taas toimistossa ne integroituvat Wordiin, Exceliin ja Teamsiin. Ratkaisujen lisenssikulut pysyvät kymmenissä euroissa kuukaudessa, ja merkkimäärää hillitsevä kehotemuotoilu voi pienentää käyttökustannuksia entisestään, vapauttaen henkilöstön strategisempiin tehtäviin ja tukien vAI:lla tuottavuutta? -hankkeen tavoitetta lisätä alueellista tekoälykyvykkyyttä.
Hankkeen tavoitteet ja toimenpiteet
-
Tavoite 1: Tekoälyn hyödyntämisen ja tuottavuushyötyjen edistäminen yrityksissä ja kehitysorganisaatioissa
Hankkeen ensisijaisena tavoitteena on herättää alueen yrityksissä ja muissa toimijoissa tietoisuus ja kyvykkyys hyödyntää tekoälyteknologiaa tuottavuuden parantamiseksi. Tämä tavoite vastaa suoraan maakuntastrategian haasteeseen osaamisperustan murenemisesta ja työn sekä teknologian murroksesta, ja tukee Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027-ohjelman pyrkimystä tukea uusimpien teknologioiden käyttöönottoa.
Hankkeen toimenpiteet, kuten tekoälylähettilästoiminta ja teknologiapilotit, ovat konkreettisia esimerkkejä siitä, miten alueen teknologista osaamista ja innovointikykyä voidaan vahvistaa.
Hankkeen kohderyhmänä olevat yritykset valitaan siten, että älykkään erikoistumisen elinkeinopainoalat ovat hyvin edustettuina.
-
Tavoite 2: Alueellinen tekoälyosaamisen vahvistaminen
Yhteistyö SeAMKin ja Seinäjoen yliopistokeskuksen välillä, sekä yhteys Tampereen yliopiston GPT-labiin, ja sen kansainvälisesti verkostoituneeseen kielimalleihin erikoistuneeseen tutkimusryhmään, tukee alueen tekoälyosaamisen ja innovaatioekosysteemin kehittämistä. Tämä tukee “Älykäs ja Taitava” -painopisteen tavoitetta kehittää alueelle kansainvälisesti houkuttelevaa TKI-ekosysteemiä.
Hankkeen avulla parannetaan alueen ja yritysten kykyä hyödyntää viimeisintä tutkittua tietoa, kehittyneitä teknologioita samalla vahvistaen sen asemaa korkeakoulukaupunkina.
-
Tavoite 3: Maakunnallinen tekoälyn nykytilan katsaus
Hankkeen tuottama tekoälykatsaus ja siihen liittyvä tulevaisuustyö auttaa maakunnallisia strategiaorganisaatioita ymmärtämään tekoälyn mahdollisuuksia ja haasteita erityisesti Etelä-Pohjanmaan kontekstissa. Tämä on tarpeen, jotta tulevaisuudessa voidaan harkitusti rakentaa vahvistuvaa innovaatioekosysteemiä.
-
Työpaketti 1: Teknologia- ja toimialakohtainen sovelluskohdekartoitus ja tekoälylähettilästyö
Toimenpide 1: Tekoälylähettilästyön valmistelu ja toteutus
Hankkeessa työskentelevät asiantuntijat jalkautuvat yrityksiin esittelemään tekoälysovelluksia ja -menetelmiä sekä kartoittamaan tekoälyn sovelluskohteita yritysten edustajien kanssa. Lähettilästyöhön kuuluu tutustuminen yrityksen toimintaan ja tuotantoon sekä yritysten avainhenkilöiden haastattelut.
Tekoälylähettilään keskeinen tehtävä on kartoittaa pilottikohteita yhdessä hankkeeseen osallistuvien yritysten kanssa ja löytää sovelluksia, jotka kiinnostavat mahdollisimman monia osallistujia tuoden näin hyötyä mahdollisimman laajalle piirille.
Työpaketin lopuksi kirjoitetaan koontidokumentti.
Toimenpide 2: Teknologiademojen valmistelu ja toteutus tekoälyn mahdollisuuksien havainnollistamiseksi
Toimenpiteessä valmistellaan erilaisia teknologiademoja, joiden avulla tekoälyn mahdollisuuksia voidaan havainnollistaa osallistuville yrityksille. Aiemmissa hankkeissa on huomattu, että sovellusten keksiminen voi olla yrityksille haastavaa ilman ennakkoon annettavia esimerkkejä, jotka johdattelevat aiheeseen.
-
Työpaketti 2: Tuottavuuspilotit
Toimenpide 1: Tuottavuuspilotointien toteutus
Hankkeen keskeinen toimenpide on tuottavuuspilottien toteuttaminen. Pilotit toteutetaan mahdollisimman laaja-alaisesti, jolloin saadaan aikaan erilaisia toimialakohtaisia näkökulmia ja aidosti koko maakunnan läpileikkaavaa toimintaa.
Suuri osa näistä on lyhyempiä tekoälypilotteja, joiden jälkeen yrityksellä on edellytys soveltaa teknologiaa itsenäisesti. Osa piloteista sisältää pidempiä kehityskulkuja, joilla voidaan edistää laajempien kokonaisuuksien pilotointia.
Pilotit ja niiden tulokset raportoidaan avoimesti saataville, jolloin niistä hyödytään laajasti.
Toimenpide 2: Tuottavuuden ja laadun kasvun mittaus eri piloteissa double-blind arvioinnin kautta
Tuottavuuden ja laadun kasvua mitataan eri piloteissa double-blind-arvioinnin kautta: aiemmat, ilman tekoälyn apua saavutetut ja tekoälyavusteisesti tuotetut tulokset arvioidaan ja niiden laatua ja vaadittavaa työpanosta mitataan.
Toimenpide 3: Pilottien tuloksiin perustuvien case-työpajojen toteutus
Hankkeen aikana ja pilottien edistyessä toteutetaan niiden tuloksiin perustuen interaktiivisia, toimialakohtaisia tai toimialoja ylittäviä case-työpajoja.
Yksittäisessä työpajassa käydään läpi useamman tuottavuuspilotin tuloksia.
-
Työpaketti 3: Toimialakohtaiset kehityssuunnat ja tulevaisuustyö maakunnassa
Toimenpide 1: Lähtötilaselvitys Etelä-Pohjanmaalla
Lähtötilaselvityksen teemana on mm. miten tekoälyn odotukset, mahdollisuudet ja vaikutukset on huomioitu eri toimialoilla; miten tekoäly on huomioitu alueen toimijoiden ja yrityksen strategiassa; millaista tukea ja tietoa toimijat kaipaavat.
Materiaalin keräys toteutetaan haastattelemalla.
Toimenpide 2: Taustaselvitys muualla tehdystä tulevaisuustyöstä hankkeen aiheeseen liittyen
Taustaselvitys luodaan hankkeen aiheesta ja näkökulmasta muualla tehdystä tulevaisuustyöstä, huomioiden maakunnan painopistealat.
Toimenpide 3: Raportti perustuen toimenpiteiden 1 ja 2 selvitys- ja sidosryhmäyhteistyöhön toimialakohtaisista kehityssuunnista ja tekoälyn tulevaisuudesta maakunnassa
Raportti luodaan perustuen toimenpiteiden 1 ja 2 selvitys- ja sidosryhmäyhteistyöhön toimialakohtaisista kehityssuunnista ja tekoälyn tulevaisuudesta maakunnassa.
Raportti luodaan 2025-2026 taitteessa.
-
Työpaketti 4: Viestintä ja hallinto
Tuotetut materiaalit
Hankkeessa tuotetut materiaalit ovat löydettävissä tällä hankesivulla. Materiaalit joko julkaistaan tällä hankesivulla tai esim. Youtubeen julkaistut materiaalit linkitetään tällä hankesivulla.
Jos pilotteihin sisältyy ohjelmakoodia, se julkaistaan SeAMKin GitHubissa ja linkitetään tälle hankesivulle.
Vaasan yliopiston hankesivut
vAI:lla tuottavuutta – Univaasa Network
Tampereen yliopiston hankesivut
vAI:lla tuottavuutta? – Tuni.fi
Materiaali
Ähtärin tekoälyillan esitys (17.4.2025) (PDF)
Mitä tekoäly oikeastaan on tänä päivänä yrityksille? (10.1.2025)(PDF)
Hankkeen esittelydiat (11.12.2024) (PDF).
Hankejuliste (PDF).
Kutsu tekoälylähettiläs kylään! -esite (PDF)
Hankkeen tietosuojaseloste (PDF).
Hanketiedot
Hankkeen nimi: vAI:lla tuottavuutta?
Hankkeen rahoittaja: Euroopan unionin osarahoittama. Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR). Etelä-Pohjanmaan liitto.
Hankkeen aikataulu: 1.8.2024 – 31.12.2026
Hankkeen toteuttajat: Päätoteuttajana Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy, osatoteuttajina Tampereen korkeakoulusäätiö sr ja Vaasan Yliopisto
Hankkeen budjetti: 259 788 €.
Kohderyhmä
Hankkeen kohderyhmänä ovat hankealueen valmistava teollisuus ja muut teknologia-alan yritykset sekä asiantuntijapalveluita tarjoavat yritykset.