Lakeuden TKI-foorumi | SEAMK Projektit

Lakeuden TKI-foorumi

Etelä-Pohjanmaan TKI-toiminnan vahvistaminen on keskeisimpiä tulevaisuusinvestointeja. Maakunnassa hyödynnetään aktiivisesti rahoitusvälineitä, joilla on ollut suuri merkitys elinkeinoelämän uudistumisessa ja uuden kasvun aikaan saamisessa. Samaan aikaan on tärkeää tunnistaa nykyistä paremmin yhteisiä mahdollisuuksia ja kumppanuuksia, joilla saadaan vaikuttavuutta TKI-toiminnalle

Etelä-Pohjanmaan liitto käynnistää yhdessä NextTech hankkeen kanssa Lakeuden TKI-foorumin, jonka tarkoituksena on tuoda yhteen alueemme toimijat, vahvistaa yhteistä näkemystä kehittämistoiminnan seuraavista askeleista ja mahdollistaa rakentaa uusia avauksia yli organisaatiorajojen

Foorumin tavoitteena on vauhdittaa yhteisten hankkeiden ja hankehakujen syntymistä, tunnistaa  yritysten tarpeista lähteviä yhteistyö- ja hankemahdollisuuksia sekä vahvistaa tiedonkulkua toimijoiden välillä.

Tilaisuus on suunnattu erityisesti korkeakouluille ja koulutustoimijoille, kunnille ja kehittämisyhtiöille, järjestöille sekä muille kehittämistoimijoille.

Tilaisuus on avoin ja maksuton, ja kutsua voi mielellään välittää eteenpäin omassa organisaatiossa.

Koska: 6.10.2026 klo 12-15.30

Missä: Kalevan Navetta, Hugo-Sali

Ohjelmassa

Aluekehityksen tilannekuva
Katsaus Etelä-Pohjanmaan aluekehityksen tilanteeseen, maakuntaohjelmaan sekä kehittämisrahoituksen kohdentumiseen.

Keynote-puheenvuoro
Innovaatiotohtori Sari Kola: Yhteistyön voima

Hanke-esimerkkejä Etelä-Pohjanmaalta
Esittelyt hankkeissa tehdysistä konkreettisista toimista ja hyvistä käytännöistä.

Työpajatyöskentelyä
Yhteistä työskentelyä uusien yhteistyö- ja hankeaihioiden tunnistamiseksi sekä TKI-toimijoiden välisen yhteistyön vahvistamiseksi.

Ilmoittautumisaika ohi mutta voit kysyä paikkaa elina.hokkanen@seamk.fi

Tervetuloa!

Tapahtuman toteuttaa Etelä-Pohjanmaan Liitto yhdessä Euroopan unionin osarahoittaman NexTech Ecosystem: Monialainen innovaatiotila ja yhteiskehittämiskeskus -hankkeen kanssa.

Lisätietoa hankkeesta löydät täältä.