Digitaidot kuntoon matkailuyrityksissä - SeAMK Projektit

Digitaidot kuntoon matkailuyrityksissä

Digitaidot kuntoon matkailuyrityksissä -hanke toteutettiin vuosien 2021-2022 aikana. Hankkeen tavoitteena oli parantaa eteläpohjalaisten matkailuyrittäjien ja heidän henkilöstönsä digitaalisen liiketoiminnan valmiuksia. Hankkeessa pyrittiin vauhdittamaan eteläpohjalaisen matkailutoimialan digitalisaatiota erityisesti koronapandemiasta toipumisen ja kansainvälistymisen näkökulmista.

Hankkeen keskeinen toimenpide oli lähtötasotestin perusteella kolmelle eritasoiselle ryhmälle kohdennettu koulutuskokonaisuus, joka toteutettiin SeAMKissa keväällä 2022. Koulutusten sisältöihin ja materiaaleihin voi tutustua tarkemmin alla olevien kuvakkeiden kautta.

Tälle sivustolle on koottu tietoa myös yleisesti hankkeesta; sen tavoitteista ja muista toimenpiteistä.  Materiaalipankista löytyy muun muassa digitaitojen kehittämiseen liittyviä itseopiskeltavia aineistoja, oppaita ja työkaluja kaikille kiinnostuneille. Sivustoa päivitetään ja täydennetään vuoden 2022 loppuun saakka. Tutustu vapaasti sivuston antiin ja hyödynnä vinkit!

Voit seurata hankkeen kuulumisia myös somessa: Facebook »  Instagram »
ja ottaa seurantaan SeAMKin matkailuhankkeiden yhteisen blogin!

Hanketiedot lyhyesti

  • Toteutusaika: 1.8.2021 – 31.12.2022 
  • Vastuullinen yksikkö: SeAMK
  • Rahoittaja: Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Euroopan sosiaalirahastosta (ESR). REACT-EU-hankkeet rahoitetaan osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia. 
  • Kohderyhmä: Matkailuliiketoiminnassa mukana olevien mikro- ja pk-yritysten henkilöstö ja johto, yrittäjät ja itsensä työllistäjät. 

Tapahtumat

Lisää tapahtumia

Matkailuhankkeet -blogi

lisää blogeja
  • Hanketiedot

    Hanketiedot

    • Nimi: Digitaidot kuntoon matkailuyrityksissä
    • Kesto: 1.8.2021 – 31.12.2022
    • Vastuullinen yksikkö: SeAMK Liiketoiminta ja kulttuuri
    • Kohderyhmä: Eteläpohjalaisten, matkailuliiketoiminnassa mukana olevien mikro- ja pk-yritysten henkilöstö ja johto, yrittäjät ja itsensä työllistäjät.
    • Budjetti: 96 415 € (80% tuki)
    • Rahoittaja: Keski-Suomen ELY Euroopan sosiaalirahastosta (ESR). REACT-EU-hankkeet rahoitetaan osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.
  • Hankkeen tausta

    Hankkeen tausta

    Matkailuyritykset toimivat alati muuttuvassa toimintaympäristössä. Matkailuelinkeino on kokenut ison muutoksen digitalisaation myötä ja se muovaa elinkeinoa jatkuvasti. Toimialaa haastavat myös kuluttajakäyttäytymisen muutokset ja matkailua kehitetään yhä enemmän asiakkaan ehdoilla. Asiakkaan digitaalisen asiakaspolun kehittäminen ja yritysten digitaalisen liiketoiminnan valmiuksien parantaminen ovat nousseet esille erityisesti Covid 19 –pandemian aikana, jonka seurauksena koko elinkeino sysättiin kohti nopeaa liiketoiminnan ja palveluiden digitalisointia. Matkailualan yritysten digiosaamisen nostaminen asiakkaan tarpeita ja vaatimuksia vastaavaksi, sekä liiketoiminnan kannattavuuden parantamiseksi, onkin yritysten olemassaolon ja kilpailukyvyn kannalta merkityksellinen toimenpide.

    Matkailutoimialan yritysten digitaalisessa liiketoimintaosaamisessa on kuitenkin havaittu olevan eroja. Myös tämän hankkeen kohderyhmänä olevien, eteläpohjalaisten matkailuyritysten digiosaamisen ja digitaalisen liiketoiminnan valmiudet vaihtelevat. Vain harvoilla yrityksillä on tarvittavia työkaluja ja resursseja hallita sähköistä liiketoimintaa sekä jakelu-, myynti- ja sosiaalisen median kanavia myynnin edistämisen toimissaan. Samoin erilaisten kanavien ja sähköisten apuvälineiden valinnassa yrityksillä ei ole useinkaan mahdollisuutta ja osaamista toteuttaa tiedonhankintaa riittävän perusteellisesti. Lisäksi on havaittu, että aiheen koulutukset ja valmennukset eivät aina tuota toivottua tulosta, koska yrittäjien valmiudet eivät riitä viemään asiaa käytäntöön. Heikko osaaminen saattaa myös passivoida osallistumaan tarjolla oleviin koulutuksiin.

    Vuonna 2019 laaditussa, “Etelä-Pohjalaisen matkailun digitiekartan toimenpide-ehdotuksissa 2019-2021” esitettiinkin, että olisi tärkeää kartoittaa matkailuyritysten digitaalisen liiketoimintaosaamisen taso ja sen perusteella suunnitella kohdennettuja koulutuksia matkailuyrityksille, jotta voitaisiin vastata asiakkaiden tarpeisiin ja vaatimuksiin, sekä pystyttäisiin parantamaan liiketoiminnan kannattavuutta. Myös Etelä-Pohjanmaan matkailustrategiassa 2020-2028 yhdeksi kehittämisen kärjeksi on valittu digitaalisuuden tehokas hyödyntäminen, jolla edistetään palveluiden saavutettavuutta ja ostettavuutta.

    Tämä hankkeen uutuus- tai lisäarvona voidaankin pitää sitä, että Etelä-Pohjanmaalla ei ole aiemmin toteutettu matkailuyritysten sähköisen liiketoimintaosaamisen digianalyysiä, jonka perusteella olisi laadittu osaamistason mukaiset koulutukset osaamisen vahvistamiseksi. Lisäksi hankkeen toimenpiteiden avulla pyritään syventämään niin tiedon seurannan konkreettista toimeenpanoa kuin reaktioprosessiakin asiakasrajapinnoissa. Tarkoituksena ei ole siis vain esitellä esimerkiksi sähköisiä myynti- ja jakelukanavia tai sosiaalisen median työkaluja, vaan aidosti tukea tiedon jalkauttamista käytännön toimintaan. Näkökulmina ovat niin tiedon louhinta yrityksen omaa ydintoimintaa varten kuin myös tiedon tuottaminen sen tukemiseksi.

  • Tavoitteet

    Tavoitteet

    Hankkeen tavoitteena on parantaa matkailuyrittäjien ja heidän henkilöstönsä digitaalisen liiketoiminnan valmiuksia lähtötasotestin perusteella toteutettavan, kolmelle eri tasolle suunnatun koulutuskokonaisuuden kautta.

    Hankkeessa pyritään vauhdittamaan eteläpohjalaisen matkailutoimialan digitalisaatiota erityisesti koronapandemiasta toipumisen ja kansainvälistymisen näkökulmista. Hankkeessa aloitettavilla toimenpiteillä tähdätään yritysten palveluiden saavutettavuuden sekä maakunnan kilpailukyvyn parantamiseen kansainvälisillä ja kotimaan matkailumarkkinoilla, myös pidemmällä aikavälillä.

    Hankkeen tavoitteena on lisäksi tuottaa muun muassa tiedon hankinnan ja seurannan työkalupakki, joka on käytössä myös hankkeen päättymisen jälkeen. Näin mahdollistetaan matkailuyrityksille entistä parempi omaa toimialaa, kilpailijoita ja asiakkaita koskevan tiedon seuranta.

  • Toimenpiteet

    Toimenpiteet

    Hankkeen toimenpiteitä ovat:

    • Lähtötasotesti: Hankkeeseen osallistuvien eteläpohjalaisten matkailuyritysten digitaalisen osaamisen tason kartoittaminen lähtötasotestillä, ns. digivalmiuskyselyllä.
    • Yhteinen koulutus tiedonhankintaprosessiin liittyen: Yhteisen koulutuksen tarjoaminen osallistujille tiedon hankintaan ja seurantaan liittyen. Tässä kokonaisuudessa huomioidaan omaan alaan liittyvien tiedon tarpeiden synty, tiedon käyttö, arviointi ja uuden tiedon soveltaminen, sekä tiedon seuranta. Yhteisen koulutuksen lisäksi tuotetaan myös tiedon hankinnan ja seurannan työkalupakki.
    • Hankkeeseen osallistuvien yritysten digianalyysi: Hankkeeseen osallistuvien yritysten luokittelu kolmeen ryhmään lähtötasotestin perusteella ja luokittelun perusteella koulutuskokonaisuuksien luominen digitaalisten taitojen kartuttamiseksi kohdennetusti kolmelle ryhmälle.
    • Koulutuskokonaisuuden toteuttaminen: Koulutusten toteuttaminen kolmelle eri ryhmälle digitaalisten taitojen kartuttamiseksi. Koulutusten teemat toistuvat kaikissa ryhmissä, mutta niiden sisällöt suunnitellaan ryhmien lähtötason mukaisesti.
    • Hankkeessa syntyneiden hyvien käytänteiden levittäminen laajempaan tietoisuuteen: Hankkeen aikana syntyvien hyvien käytänteiden ja tuotosten; kuten koulutusmateriaalien ja videoiden, tiedon hankinnan ja seurannan työkalupakin, sekä blogin ja muiden julkaisujen, tiedotteiden, artikkeleiden ja ammattijulkaisujen avoin jakaminen – muun  muassa tällä projektisivustolla yleisesti hyödynnettäväksi.

Lisätiedot

Anne-Mari Latvala

Projektipäällikkö

sähköposti

Anne-Mari.Latvala(a)seamk.fi

puhelin

+358408302007