Meitä kaikkia odottaa digitaalinen vanhuus! - SeAMK Projektit

Meitä kaikkia odottaa digitaalinen vanhuus!

Blogi:
Diko hankkeen logo.

SeAMKin DIKO-hanke jalkautui Kauhavalle 20.4.22. Illan aikana luvattiin yrittäjille käytännön neuvoja siihen, miten pysyä uudistuvan teknologian mukana. Illan aloitti Microsoftin Kati Tiainen, joka kertoi työn muutoksesta tässä neljännessä teollisessa vallankumouksessa, jossa tietokoneet opetetaan tekemään osaa ajatustyöstä, rutiinityö automatisoituu ja 60% nykyisten ekaluokkalaisten tulevista työnimikkeistä on vielä keksimättä. Kati palasteli vaikealta kuulostavan aiheen muutoksen pieniin askeliin: ymmärrys, oma halu ja oppiminen, ja korosti sitä, että oma ammattitaito (henkinen ja kokemuspääoma) yhdistettynä digitaitoihin on loistava yhdistelmä.

Tiainen korosti, että kaikkea ei tarvitse kertaheitolla oppia tai omaksua vaan parasta on pysyä muutoksen perässä askel kerrallaan. On hyvä pohtia mihin teknologiaa tarvitsee ja mihin siitä voisi olla apua. Kehittämisen voi aloittaa miettimällä seuraavia askeleita ja kuinka teknologia voisi auttaa niissä kehittymistä. Valitse mistä haluat lähteä liikkeelle ja aseta tavoitteet!

  1. Henkilökohtaista tuottavuutta ja sen kehittämistä, esim. parempi ajan hallinta ja voisiko sähköisen kalenterin käyttö tässä auttaa?
  2. Yhteistyöverkostojen kehittäminen: voisiko palaverit pitää Teamsissä ja säästää tällä tavoin aikaa?
  3. Oman yrityksen toiminnan tehostaminen: voisiko sähköinen ajanvarausjärjestelmä auttaa työn määrässä?
  4. Oman yrityksen toiminnan kehittäminen: miten voisin parantaa asiakaspalvelua ja asiakkuudenhallintaa ja laajentaa liiketoimintaa

Valitse mistä haluat lähteä liikkeelle ja aseta tavoitteet! Jos esim. tavoitteena on lisätty some-näkyvyys, niin miten käännän tämän lisääntyväksi asiakasmääräksi, paremmaksi asiakaskokemukseksi jne.

Alustuksen lopuksi Tiainen varoitti, että ”Teknologia on hyvä renki, mutta huono isäntä”. Tämän vuoksi onkin hyvä tiedostaa omat voimavarat uusien asioiden käyttöönottoon. Positiivisena porkkanana Tiainen kuitenkin muistutteli, että meitä kaikkia odottaa digitaalinen vanhuus, ja tämänkin vuoksi on hyvä nyt vielä työelämässä ollessa ottaa digitaalisuus osaksi elämää.

Matalan kynnyksen digi-apua: mikä ihmeen selain?

Illan toisessa osiossa SeAMKin IT-tukihenkilö Janne Parkkali vei osallistujat tietotekniikan perusteisiin. Käytiin läpi tietokoneisiin liittyvää perustermistöä (käyttöjärjestelmä, resurssienhallinta, työpöytä, ikkuna, välilehti, selain, hakukone) ja Janne antoi matalan kynnyksen vinkkejä jokapäiväiseen tietokoneen käyttöön. Janne näytti miten tallentaa usein käytetty verkkosivu kirjainmerkiksi, miten löytää sovelluksia tietokoneelta, miten säätää äänen voimakkuutta ja tarkistaa toimiiko verkkoyhteys. Osallistujat ihastuivat erityisesti MS Wordin sanelutoimintoon, jossa tietokone kirjoittaa sanellun tekstin word-tiedostoon!

Digi-iltamat jatkuvat toukokuussa: Ohjelmien hyötykäyttö ja mites se facebook-arvonta tehtiinkään?

Iltojen aikana matalan kynnyksen neuvoa ohjelmien ja somen käyttöön. Tule mukaan ongelman kanssa ja ratkotaan yhdessä. Liian tyhmiä kysymyksiä ei näiden iltojen aikana ole!

ke 4.5 klo 18-20 Miten välttää teknostressi ja voida hyvin: Ohjelmien hyötykäyttö yrityksessä.

ke 18.5 klo 18-20 Aina on hyvä ikä oppia uutta! Markkinointia ja sisällöntuotantoa digisti: nettisivut ja sosiaalinen media.

Ylläolevat tilaisuudet Kauhavan Hela-Ravintolassa! Lisätietoa teemoista ja koulutusajankohdista sekä ilmoittautuminen: satu.metsomaki(at)seamk.fi

ESR-rahoitteisen DIKO-hankkeen päätavoitteena on kehittää eteläpohjalaisten pk-yritysten digiosaamista. Ylätavoitteena on yritysten kilpailukyvyn lisääminen, työpaikkojen säilyminen ja kasvu sekä työurien pidentyminen. Lue lisää hankkeen verkkosivulta.

Tiina Hietala
Korkeakouluasiamies
SeAMK

Artikkeli on julkaistu alun perin SeAMKin verkkolehdessä 27.4.2022. Pääset artikkeliin tästä linkistä >>