Maaperä kuntoon ja hiili kauppaan - SeAMK Projektit

Maaperä kuntoon ja hiili kauppaan

#

Viljakauppa on tulevaisuudessa myös hiilikauppaa! Tule tutustumaan uudistuvan viljelyn ohjelmiin, joissa tuottajalle maksetaan lisäkorvaus hiiliviljelystä.

Maaperän kunto kiinnostaa viljelijöitä yhä enemmän. Maatilat tarvitsevat ratkaisuja, jotka nostavat satotasoja samanaikaisesti, kun maaperän hiilensidonta lisääntyy ja maaperän kunto kohenee. Monessa hankkeessa tuodaan esiin konkreettisia toimenpiteitä näiden tavoitteiden edistämiseksi. Maaperän kasvukunnon parantamiseen liittyy myös monta näkökulmaa: muun muassa kerääjäkasvit, biokaasun mädätejäännös, maaperäkemia, täsmäviljely ja hiilikaupan mahdollisuudet.

Ajankohtaispäivässä kuullaan maaperän kuntoon sekä maatalouden hiilikaupan mahdollisuuksiin liittyviä eri näkökulmia Suomesta ja maailmalta. Puhujina muun muassa Anna Virolainen-Hynnä, Juuso Joona ja Erkki Vihonen sekä esittelyssä Hankkijan hiilisertifikaattiohjelma. Työpajoissa keskustellaan konkreettisista toimenpiteistä ja tapaamistorilla vaihdetaan kuulumisia asiantuntijoiden, alan yritysten sekä käynnissä olevien tutkimus- ja kehittämishankkeiden kanssa.

Ilmoittaudu mukaan tilaisuuteen 20.3.2023 klo 16 mennessä täältä: Maaperä kuntoon ja hiili kauppaan -ilmoittautumislomake.

Päivän ohjelma

Päivä alkaa klo 8:30 ja päättyy klo 15:00.

  • Ilmoittautuminen + Tapaamistori
  • Kiertotalousaamupala ja RIIHI-kiertotalousalustan esittely
  • Ajankohtaisseminaari
  • Verkostoitumislounas + Tapaamistori
  • Työpajat
  • Yhteenveto

Järjestäjät tarjoavat osallistujille aamupalan ja iltapäiväkahvit. Lounas on omakustanteinen Kurikan kampuksen lounasravintolassa.

Seminaarin ohjelma

Seminaarissa kuulemme maaperän kuntoon ja maatalouden hiilikaupan mahdollisuuksiin liittyviä asiantuntijapuheenvuoroja.

  • Avaussanat: Etelä-Pohjanmaa tulevaisuuskestävän maatalouden etulinjassa, avaimet kestävään maatalouteen, Juha-Matti Toppari, toimialapäällikkö, ProAgria Etelä-Pohjanmaa
  • Maaperän parantaminen viljelykiertoa tehostamalla, Erkki Vihonen, Lyckegård AB
  • Hiiliviljelyn perusteet, agronomi, viljelijä, Juuso Joona, Tyynelän tila
  • Laatulannoite-järjestelmä, Anna Virolainen-Hynnä, Suomen Biokerto ja Biokaasu ry
  • Agrenan ja hankkijan hiilisertifiointi, Lumi Parviainen, Hankkija Oy
  • LYKKAN-ilmastokompensaatiomalli, Lena Korkea-aho, LYKKAN

Ohjelma ja puheenvuorot täydentyvät vielä.

Työpajat

Työpajaosuudessa osallistujat pääsevät keskustelemaan päivän teemaan liittyvistä aiheista asiantuntijoiden johdolla. Iltapäivän aikana osallistujat voivat osallistua kahden eri teeman työpajaan. Työpajojen teemat ovat:

  • Työpaja 1: Pellon kasvukunto ja arvostus ja Ravinne- ja kierrätyslannoiteasiat
  • Työpaja 2: Hiilikaupan mahdollisuudet nykytilanteessa
  • Työpaja 3: WISU-viljelysuunnitteluohjelman hiililaskentaosio
  • Työpaja 4: Suonpohjien jälkikäyttömuodot

Tapaamistori

Tapaamistorilla pääset vaihtamaan kuulumisia alan asiantuntijoiden, yritysten ja tutkimus- ja kehityshankkeiden kanssa. Tapaamistorilla on ohjelmaa aamulla ilmoittautumisen yhteydessä noin klo 8:30-9:30 sekä lounaan aikaan klo 12-13.

Tapaamistorille osallistuvat yritykset ja organisaatiot:

Tapaamistorille osallistuvia hankkeita:

Sydämellisesti tervetuloa!

Järjestäjät ja yhteystiedot

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan alueella toimivat maatalousalan kehittämishankkeet.

Hankkeiden toteuttajaorganisaatioina toimivat Seinäjoen ammattikorkeakoulu, ProAgria Etelä-Pohjanmaa, Kurikan kaupunki ja Luonnonvarakeskus.

Lisätietoja tilaisuudesta antavat:

  • Anu Palomäki, projektipäällikkö, SeAMK, anu.palomaki@seamk.fi, p. +358 40 830 1257
  • Raisa Leppänen, projektipäällikkö, SeAMK, raisa.leppanen@seamk.fi, p. +358 40 830 1256