Tutkimus- ja kehittämistoimijoiden tukimateriaalia
Työkalu – Yhteenvetodia
Yhteenvetodia toimii sekä muistilistana että keskustelun tukena hanketoimijoiden ja korkeakoulun muiden toimijoiden välillä, mahdollistaen hankkeen tulosten hyödyntämisen ja jatkokehittämisen. Sen avulla päättynyt hanke voidaan hahmottaa nopeasti ja kattavasti pienten osaamiskokonaisuuksien kehittämistyön tueksi.
Lataa tästä(Opens in a new window) yhteenveto-dia, jolla voit esittää hankkeen keskeiset löydökset.
Pienen osaamiskokonaisuuden jälkeen
Hankkeen aikana kertynyt tieto työelämän tarpeista ja kokemukset pienen osaamiskokonaisuuden sisällöllisistä ratkaisuista tarjoavat hyvän pohjan jakohankkeiden ja uusien pienten osaamiskokonaisuuksien kehittämiselle.
Keskeistä on koota ja jakaa saadut tulokset korkeakoulun eri toimijoille ja varmistaa tiedon siirtyminen käyttöön. Parhaassa tapauksessa saaduista palautteista, työelämäyhteistyöstä ja hankkeen tuloksista saadaan kehitettyä pohjaa uusille koulutuksille, jatkohankkeille tai muille yhteistyöavauksille.
TKI-henkilöstön keskeinen rooli tässä vaiheessa on:
- Huolehtia pienen osaamiskokonaisuuden aikana palautteen keräämisestä rahoittajan asettamat vaatimukset huomioiden
- Kehittää uusia hankkeita ja pieniä osaamiskokonaisuuksia saadun palautteen pohjalta
- Antaa vastapalautetta korkeakoulun käytänteiden mukaisesti
Palautetta kerätään suunnitelmallisesti sekä pienen osaamiskokonaisuuden osallistujilta että tarvittaessa työelämäkumppaneilta. Palautteen keruussa tulee huomioida myös rahoittajien asettamat vaatimukset palautteen sisällölle, kattavuudelle ja raportoinnille.
- TKI-henkilöstön on varmistuttava siitä, että he saavat pienen osaamiskokonaisuuden palautteet käyttöönsä ja jaettua ne korkeakoulun eri toimijoille
- Palautteet käsitellään korkeakoulun laatuprosessien mukaisesti
TKI-henkilöstön keskeinen rooli tässä vaiheessa on:
- TKI-henkilöstö raportoi hankkeen päättymisen jälkeen havaituista tuloksista sekä arvioi hankkeessa toteutetun pienen osaamiskokonaisuuden vaikutuksia rahoittajan edellyttämällä tavalla
- TKI-henkilöstö osallistuu hankkeissa tuotettujen pienten osaamiskokonaisuuksien laadun arviointiin korkeakoulun laatuprosessien mukaisesti
Käytännössä hankkeessa toteutetun pienen osaamiskokonaisuuden vaikutuksia seurataan esimerkiksi osallistujapalautteen, työelämäyhteistyössä saatujen havaintojen ja pienelle osaamiskokonaisuudelle ja hankkeelle asetettujen suoritusmittareiden avulla. Tämän seurauksena saadaan tietoa toteutetusta pienestä osaamiskokonaisuudesta, mikä toimi, mitä tulee kehittää ja miten syntynyttä tietoa voidaan hyödyntää jatkossa – niin uusien osaamiskokonaisuuksien rakentamisessa kuin hanketoiminnan vaikutusten ja vaikuttavuuden vahvistamisessa.
- Korkeakoulun asettamat muut hanketoiminnan vaikutusten ja vaikuttavuuden seurannan mittarit tukevat pienten osaamiskokonaisuuksien kehittämisyötä erityisesti hankkeissa
- Vaikutusten arviointi yhteistyössä työelämäkumppaneiden kanssa luo pohjaa kehittää uusia pieniä osaamiskokonaisuuksia
TKI-henkilöstön keskeinen rooli tässä vaiheessa on:
- Hankkeissa tuotetuista pienistä osaamiskokonaisuuksista voidaan jatkokehittää tuotteita myös maksulliseen jatkuvan koulutustarjontaan, mikäli hankkeen aikana havaitut osaamistarpeet herättävät kysyntää hankkeen tuloksille perustuville uusille pienille osaamiskokonaisuuksille
Hankkeissa tuotettujen pienten osaamiskokonaisuuksien tuotteistamisessa tulee huomioida rahoittajien reunaehdot, kuten tuen ehtojen mukainen käyttö, avoimuusvaatimukset ja mahdolliset rajoitukset maksulliseen hyödyntämiseen. Tämä edellyttää korkeakoululta selkeitä ohjeita sisältöjen jatkokäytön suunnitteluun. Näin varmistetaan, että hankkeissa kehitetyt pienet osaamiskokonaisuudet voidaan hyödyntää kestävästi ja sääntöjen mukaisesti osana korkeakoulun jatkuvan oppimisen maksullista koulutustarjontaa
- Tuotteistamisessa voidaan hyödyntää korkeakoulun eri toimijoita ja hankkeen aikana luotuja yhteistyöverkostoja
- Pienten osaamiskokonaisuuksien tuotteistamisessa on hyvä huomioida kokonaisvaltaisesti korkeakoulun koko hanke- ja koulutustarjonta
Lisätietoja
Asiantuntija, TKI; Opinto-ohjaaja, Master School ja Suunnittelija, Opintoasiainhallinto
Suunnittelija, jatkuva oppiminen