Hiilijalanjäljen laskentapäivässä opittiin yhdessä - SeAMK Projektit

Hiilijalanjäljen laskentapäivässä opittiin yhdessä

#

Euroopan unioni, Euroopan sosiaalirahasto Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. SeAMK Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Seinäjoki University of Applied Sciences.Kuvassa tekstilogo "Ytyä teollisuuteen" ja nouseva nuolikäyrä

Aktiivinen joukko kehittämishaluisia pk-yrityksiä Etelä-Pohjanmaan teollisuudesta kokoontui SeAMKille hiilijalanjälkilaskentapäivään 5.10. Aamupäivä laskettiin yrityksen ja iltapäivä tuotteen hiilijalanjälkeä. Keskustelua syntyi paljon ja yhdessä opittiin. Ajatuksia vaihdettiin mm. laskennan rajauksista, päästökertoimista ja viherpesustakin.

Kuulimme myös motivoivan esimerkin käytännön elämästä, kun Lennolin Iina Sopanen kertoi, miten Lennol on toteuttanut hiilijalanjälkilaskentaa ja mitä toimenpiteitä laskennan myötä on jo tehty. Etelä-Pohjalainen pk-yritys Lennol on vastuullisuustyössään jo pitkällä ja toimii siksi hyvänä esimerkkinä.

Laskentapäivän jälkeen osallistujilla on muutama viikko aikaa tehdä itsenäistä laskentaa, jonka jälkeen asioita kerrataan vielä laskentaklinikoilla.

Laskentaklinikat tukevat laskennan edistymistä

26.10.2022, 9.00-11.00 Laskentaklinikka: Yrityksen hiilijalanjälki – Etätilaisuus

    • Käydään läpi mm. laskennasta heränneitä kysymyksiä
    • Tämän tilaisuuden järjestää CircEPOs –hanke

1.11.2022, 9.00-11.00, Laskentaklinikka: Tuotteen hiilijalanjälki – Etätilaisuus

    • Käydään läpi mm. laskennasta heränneitä kysymyksiä
    • Tietoisku kompensoinnista

Laskentapäivän sisällöstä, laskentamenetelmistä ja laskureista kerromme lisää myöhemmin. Lisäksi julkaisemme uuden työpajojen yhteydessä viimeisteltävän tuotteen hiilijalanjälkilaskurin syksyllä 2022 ja oppaaan sen käyttöön vuoden 2023 aikana.

 

Mitäs seuraavaksi?

Marraskuussa siirrytäänkin sitten päästökartoituksesta liiketoiminnan kehittämiseen. Tutustutaan kiertotalouden mahdollisuuksiin pk-yrityksen näkökulmasta ja autetaan osallistujia löytämään omat askeleet kestävämpään kilpailukykyiseen bisnekseen.

Kaikki yllä mainitut ovat osa SEAMKin Ympäristöosaamisen kehittämisellä kohti kestävää teollisuutta -hanketta eli ”Ytyä teollisuuteen”. Hankeen rahoittaa Euroopan Sosiaalirahasto.

Kannattaa pysyä kuulolla! Lisää YTYÄ ja kestävää kilpailukykyä Etelä-Pohjanmaan teollisuuteen ja sen tekijöille: Klikkaa logoa ja siirry verkkosivulle lukemaan lisää:

Ytyä teollisuuteen logoteksti

LinkedIn linkki
Siirry LinkeIn
facebooklogo
Siirry FB