VIBIOL – Virtuaalitapahtumista uutta liiketoimintaa Etelä-Pohjanmaalle - SeAMK Projektit

VIBIOL – Virtuaalitapahtumista uutta liiketoimintaa Etelä-Pohjanmaalle

Hanke rahoitetaan REACT-EU-välineen määrärahoista osana Euroopan unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.

Hanketiedot

  • Toteutusaika: 1.9.2021 – 31.8.2023
  • Rahoitus: Hanketta rahoittaa Etelä-Pohjanmaan liitto Euroopan aluekehitysrahaston Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelmasta (REACT-EU EAKR)
  • Budjetti: 321 160 €
  • Hallinnointi: Hanketta hallinnoi Seinäjoen ammattikorkeakoulu ja toteuttaa yhteistyössä Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiön Into Seinäjoen kanssa.

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on kehittää virtuaalisuudesta lisää liiketoimintaa, osaamista ja lisäarvoa alueelle. Hankkeessa selvitetään malleja ja tapoja virtuaalisuuden hyödyntämiseksi tapahtumissa sekä miten niiden avulla voidaan luoda uutta liiketoimintaa, yritysyhteistyömalleja ja elämyksiä asiakkaille.

Kohderyhmä

Kohderyhmänä hankkeessa ovat tapahtumateollisuusalan yritykset sekä yritysyhteistyömallien kautta myös muut alueen pk-yritykset ja kolmannen sektorin toimijat ja yhdistykset.

Toimenpiteet

Hanke kartoittaa kansallisten ja kansainvälisten virtuaalisuutta hyödyntävien tapahtumien toiminta- ja toteutustapoja. Kartoituksesta saadun tiedon, sekä kohderyhmän kiinnostuksen ja tarpeen perusteella hanke kehittää ja pilotoi yhdessä kohderyhmän kanssa uusia toimintatapoja ja kumppanuuksia XR-teknologian tuomien mahdollisuuksien puitteissa. Saatujen tulosten ja pilotoinneista saatujen kokemusten pohjalta hanke tuottaa digitaalisen oppaan virtuaalitapahtumien ja yritysyhteistyön toteuttamisesta.

Hankkeen päätoimintoja ovat:

  • Virtuaalitapahtumien toiminta- ja toteutustapojen kartoitus sekä selvitys virtuaalitapahtumien ja yritysyhteistyön toteutustavoista ja malleista
  • Selvitys alueellisesta osaamisesta ja kiinnostuksesta
  • Työpaja-/webinaarisarja tapahtuma-alan toimijoille uusien palvelu- ja liiketoimintamahdollisuuksien kehittämiseksi virtuaalitapahtumissa
  • Virtuaalitapahtumien pilotointi ja kehittäminen
  • Digitaalinen opas virtuaalitapahtumien ja yritysyhteistyön toteuttamisesta
  • Virtuaalitapahtuma-alusta ja ympäristö, joka jää alueen yritysten ja muiden toimijoiden käyttöön hankkeen päätyttyä

Webinaari 30.3.2022: Lisää bisnestä virtuaalitodellisuudella –miten?

Työpajasarja uusien palvelu- ja liiketoimintamahdollisuuksien kehittämiseksi alkoi keskiviikkona 30. maaliskuuta 2022. Ensimmäisessä osassa käytiin huippuasiantuntijoiden opastuksella läpi tämänhetkistä ja tulevaa XR-teknologian kaupallisesta hyödyntämisestä tapahtuma-alalla metaversumien uusiin näkymiin. Tallenne on katsottavissa 18.4.2022 saakka YouTubessa.

Työpaja 18.5.2022: Älypuhelin lisätyn todellisuuden työkaluna

Aluksi inspiroiduttiin toteutuneista lisätyn todellisuuden esimerkeistä tapahtuma- ja matkailualalta. Puheenvuorojen ja kahvitauon jälkeen siirryttiin kokeilemaan lisätyn todellisuuden (AR) sovelluksia SeAMKin XR-laboratorioon. Tallenne on katsottavissa YouTubessa.

Työpaja 26.10.2022: Virtuaalitodellisuutta livenä -työpaja

Työpajassa kuultiin Kuortaneen urheiluopiston käyttökokemuksia 360-toteutuksesta sekä Zoanin kertomana Metaversen mahdollisuusista tapahtumissa ja matkailussa. Työpajaa jatkettiin XR-labrassa esittelyn, esimerkkien ja testauksen parissa.

Tilaisuus 16.2.2023: Virtuaalisuus osana tapahtumia – verkostoidu & ideoi

MARS-tapahtuman yhteydessä järjestetyssä tilaisuudessa päästiin testaamaan pelillistä ja immersiivistä Water Sprits-virtuaalisimulaatio verkostoitumisen ja työpajan yhteydessä. Työpajaosuus toteutettiin yhteistyössä EPXR-hub -hankkeen kanssa ja työpajassa visioitiin, millainen alueellisen XR-keskuksen tulisi olla ja mitä palveluita sieltä pitäisi ainakin löytyä.

Webinaari 16.3.2023: Mikä on METAVERSE ja miten sillä tehdään bisnestä?

Metaverse-aiheisen työpajasarjan ensimmäisessä osassa käytiin läpi, mitä metaverse ja laajennettu todellisuus tarkoittavat, tuotiin esille, millaisia liiketoimintamahdollisuuksia nämä tarjoavat ja kuultiin kotimaisen, maailman parhaan trampoliinivalmistaja Aconin casetarina Metaverse kauppana sekä perinteisen verkkokaupan tukena.

Työpaja 30.3.2023: Innostu METAVERSEstä ja ansaitse!

Sarjan toisessa osassa käytiin läpi webinaaria syvemmin, mistä uusien palveluiden tuotto ja/tai säästö saadaan aikaiseksi metaverseä hyödyntäen ja pohdittiin ryhmissä uusia tuotteita. Tilaisuuden aikana päästiin myös itse kokemaan VR-lasien kautta, miltä Hugo-salin 3D-skannattu malli näyttää ja tuntuu. 

Työpaja 20.4.2023: Sukella täysillä METAVERSEn maailmaan

Sarjan kolmannessa ja viimeissä tilaisuudessa osallistujat pääsevät itse kokemaan, millaista on työskennellä metaversessä. Työpaja järjestetään osittain immersiivisenä VR-kokemuksena kun Swingi-kokoustilaan rakennetaan tilaisuutta varten XR-laboratorio. Työpajassa osallistujat pureutuvat ratkaisemaan omien yritystensä haasteita tai tulevaisuuden mahdollisuuksia tuotteistamisen keinoin hyödyntäen XR- ja metarversen tarjoamia keinoja.

Kauppakeskustapahtuma 22.4.2023: Pohjalainen Matkamessupäivä, Ideapark

Tilaisuudessa esiteltiin VR-lasien kautta pilottivaiheessa olevaa metaverseä ja sinne mallinnettuja Kalevan Navetan Hugo-salia ja Lakeuden Ristin kirkkoa näytteilleasettajina toimineille matkailu- ja tapahtuma-alan yrityksille ja muille toimijoille. Virtuaalisuutta ja metaverseä haluttiin tuoda myös esille tapahtumavieraille. Tilaisuuden esittelypiste toteutettiin yhteistyössä Seinäjoen kaupungin markkinointi- ja myyntiyhtiö Seinäjoki Congressin kanssa. Seinäjoki Congress pystyi esittelemään Kalevan Navetan isoa kokoustilaa potentiaalisille asiakkaille VR-lasien kautta. 

Tapahtuma 27.4.2023: Nyt tehdään historiaa: Metaversen avajaiset

Tilaisuus alkoi paneelikeskustelulla aiheesta: “Miten virtuaalisuus muuttaa artistiutta?”. Mukana keskustelemassa olivat Teoston Antti Valkama, Tapahtumateollisuus ry:n Sami Kerman sekä artisti Antti Railio. Paneelin jälkeen avattiin metaverse niin live- kuin etäyleisöllekin ja päästiin tutustumiskierrokselle SeAMKissa rakennetun virtuaalitapahtuma-alustan syövereihin.

Tapahtuma 11.5.2023: Kaikille avoin testipäivä

Kaikille avoin testauspäivä, jossa kävijät pääsivät kuulemaan virtuaalialustan kehitysprosessista, seikkailemaan metaverses ja kuuntelemaan Antti Railion keikkaa Lakeuden Ristin mallinnuksessa. Tilaisuudessa sai myös tutustua volumetrisen videokuvauksen teknologiaan ja ohjelmistoihin. Lisäksi saatiin vinkkejä kaupallisista mahdollisuuksista virtuaalitapahtumissa. Samaan aikaan järjestettiin myös SeAMK Open Campus- tapahtuma Frami F-rakennuksessa. 

Tapahtuma 23.8.2023: Into BB Tekoäly – yrittäjän paras kaveri vai pahin uhka?

Tilaisuuden aikana on mahdollista testailla VR-laseilla VIBIOL-hankkeen aikana luotua vielä pilottivaiheessa olevaa virtuaalista tapahtuma-alustaa. https://tapahtumat.intoseinajoki.fi/tekoalytyoparina

Testitilaisuus 28.8.2023 Seinäjoki Oppaat ry:n jäsenille

Tilaisuudessa esitellään Aalto-keskuksen ja Lakeuden Ristin mallinnuksia Seinäjoen oppaille. Tulevaisuudessa toivottavasti virtuaalista tapahtuma-alustaa voitaisiin hyödyntää esimerkiksi virtuaalisten opastuskierrosten järjestämisessä niin kotimaisille kuin kansainvälisille matkailijoille ja Aallon kohteista kiinnostuneille.

Anabel Saldaña & Jorge Mendoza - Tangomarkkinat 2013 - Kuva: Jani Pihlaja
Tangomarkkinat 2013 – Anabel Saldaña & Jorge Mendoza – Kuva: Jani Pihlaja
Provinssi 2018- Kuva: Tapio Hellman
Provinssi 2018- Kuva: Tapio Hellman
Vauhtiajot 2006 - Kuva Tapio Hellman
Vauhtiajot 2006 – Kuva Tapio: Hellman
Jukka Saarela kuvaa Jussi Ojalaa sijoitettavaksi Kalevan Navetan Hugo-salin lavalle. Kuva Katja Jaskari
Metaversen avajaiset.Kuva Katja Jaskari
Kauppakeskustapahtuma 22.4.2023: Pohjalainen Matkamessupäivä, Ideapark. Kuva Katja Jaskari

 

Metaversen avajaistunnelmia. Kuva Katja Jaskari
Avoin testauspäivä SeAMKilla. Kuva Katja Jaskari

VIBIOL – PODCASTIT ja VIDEOT

VIBIOL – Virtuaalitapahtumista uutta liiketoimintaa Etelä-Pohjanmaalle- hankkeessa rakennettiin Seinäjoen virtuaalitapahtuma-alusta, jossa on 3D-mallinnettu Aalto-keskus, Keskustori ja Piirin alue.

Keskustelijoina vierailijoiden lisäksi asiantuntija Jenniina Palmu Into Seinäjoki ja projektipäällikkö Katja Jaskari Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Aiheina podcasteissa liiketoimintamahdollisuudet tulevaisuuden virtuaalimaailmassa, virtuaalisen tapahtuma-alusta luominen ja volumetrinen videokuvaus.

Liiketoimintamahdollisuudet tulevaisuuden virtuaalimaailmassa
Podcast vieraana Jonna Ranta, MeKiwi: https://shows.acast.com/seamk-podcast/episodes/seamk-tutkii-ja-kehittaa-vibiol-hanke-liiketoimintamahdollis

Miten Vibiol-hankkeen virtuaalinen tapahtuma-alusta luotiin? Podcast vieraana Seinäjoen ammattikoreakoulun asiantuntijat Juhani Haarala ja Sakari Pollari : https://shows.acast.com/seamk-podcast/episodes/seamk-tutkii-ja-kehittaa-vibiol-hanke-miten-vibiol-hankkeen-

Keskustelua volumetrisestä videokuvauksesta. Podcast vieraana Seinäjoen ammattikoreakoulun AV-asiantuntija Joni-Petteri Tuhkanen.
https://shows.acast.com/seamk-podcast/episodes/seamk-tutkii-ja-kehittaa-vibiol-hanke-volumetrinen-videokuva

Uudenlaiset yhteistyömallit virtuaalitapahtumissa. Podcast vieraana Soja Heino, ZOJA EXPERIENCE.
SeAMK tutkii ja kehittää: VIBIOL-hanke – Uudenlaiset yhteistyömallit virtuaalitapahtumissa – SeAMK podcast | Acast 

Volumetrinen videokuvaus: Case Antti Railio (video)

XR-työpaja  (video)

 

MeKiwin toteuttama työpaja: Innostu METAVERSEstä ja ansaitse! Kalevan Navetan Hugo-salissa. Kuva Katja Jaskari

 

J-P Tuhkanen ohjeistaa Antti Railiota volumetrisessä videokuvauksessa. Kuva Katja Jaskari.

VIBIOL – oppaat, selvitykset ja Case-raportit

Uudenlaiset yhteistyömallit virtuaalitapahtumissa– selvitys/ ZOJA EXPERIENCE 11.4.2022 on toteutettu osana VIBIOL -uutta liiketoimintaa Etelä-Pohjanmaalle hanketta. Selvityksessä on tutkittu erityisesti niin kansallisesti kuin kansainvälisesti, millaisia XR tekniikoilla toteutetut virtuaalitapahtumat ovat ja millaisia uusia yritysyhteistyömalleja niiden kautta on luotu.

Selvitys: Uudenlaiset yhteistyöt virtuaalitapahtumissa VIBIOL Zoja Experience

Virtuaalisuus osana tapahtumia: Alueellinen kiinnostus ja osaaminen– selvitys/ Marjut Tuunainen SeAMK yamk-opinnäytetyö elokuu 2023 on toteutettu osana VIBIOL -uutta liiketoimintaa Etelä-Pohjanmaalle hanketta. Opinnäytetyön analyysiosio ja tutkimustulokset perustuvat kolmesta eri verkkokyselystä ja kahdesta eri haastattelusta saatuun aineistoon. Selvityksessä on tutkittu erityisesti alueellisten yritysten osaamista ja kiinnostusta erilaisia virtuaalitapahtumien ja virtuaaliteknologioiden mahdollisuuksia kohtaan sekä yritysyhteistyön ja sponsoroinnin herättämiä ajatuksia.

Selvitys: Virtuaalisuus osana tapahtumia: Alueellinen kiinnostus ja osaaminen, Marjut Tuunainen SeAMK opinnäytetyö

Digitaalinen opas: Virtuaalitapahtumista uutta liiketoimintaa 

Case-raportti: Aalto Aesthetics
Case-raportti: Provinssi x Valakia
Case-raportti: Pohjalainen Matkamessupäivä

 

Apulanta, Stig: Vapun päällä vappu - Helsingin kaupungin virtuaalivappu
Kuva selvityksessä mainitusta: Apulanta, Stig, Vapun päällä vappu – Helsingin kaupungin virtuaalivappu

 

Kuva Eve: Water Spirits – Vedenhenget

 

Blogi

lisää blogeja

Lisätietoa

Katja Jaskari

Asiantuntija, tki

sähköposti

Katja.Jaskari(a)seamk.fi

puhelin

+358440528528

Jenniina Palmu

sähköposti

jenniina.palmu(a)intoseinajoki.fi

Jukka Saarela

Lehtori

sähköposti

Jukka.Saarela(a)seamk.fi

puhelin

+358408304128

Juhani Haarala

Lehtori

erikoisala: Visuaalinen viestintä, graafinen suunnittelu, projektimuotoinen opetus, innovaatiotuotannot, 3D osaaminen

sähköposti

Juhani.Haarala(a)seamk.fi

puhelin

+358408304292

Joni-Petteri Tuhkanen

AV-tuottaja

sähköposti

Joni-Petteri.Tuhkanen(a)seamk.fi

puhelin

+358408302030

Sakari Pollari

Asiantuntija, tki

sähköposti

Sakari.Pollari(a)seamk.fi

puhelin

+358408302004