Tapausesimerkit pienen osaamiskokonaisuuden rakentamisen tueksi
Tapausesimerkit tarjoavat konkreettisen ja käytännönläheisen tuen pienten osaamiskokonaisuuksien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Ne havainnollistavat, miten eri toimijat – opetushenkilöstö, tutkimus- ja kehittämistoimijat sekä hallinnon ja tukipalveluiden henkilöstö – voivat yhdessä rakentaa laadukkaita ja työelämälähtöisiä pieniä osaamiskokonaisuuksia. Esimerkkien kautta tuodaan näkyväksi eri tehtävissä toimivien vastuut, yhteistyö sekä esimerkkejä prosessin eri vaiheista.
Tapausesimerkit konkretisoivat pedagogisen suunnittelun ja toteutuksen, tutkimus- ja kehittämisperustaisuuden sekä prosessien, järjestelmien ja laadunhallinnan tehtäviä pienen osaamiskokonaisuuden elinkaaren eri vaiheissa. Yhdessä nämä näkökulmat syventävät ymmärrystä pienistä osaamiskokonaisuuksista, toimivista rakenteista ja korkeakoulun eri toimijoiden välisistä yhteistyöhön perustuvista ratkaisuista.
Alla esitellään kolme erilaista tapausesimerkkiä pienistä osaamiskokonaisuuksista. Pieni osaamiskokonaisuus voi olla viitekehysluonnoksen mukaan esimerkiksi:
- avoimen AMK:n yksittäinen opintojakso tai osaamiskokonaisuus
- opintopisteytettyä täydennyskoulutusta tai
- hankkeessa tuotettava koulutus
Lisätietoja
Asiantuntija, TKI; Opinto-ohjaaja, Master School ja Suunnittelija, Opintoasiainhallinto
Suunnittelija, jatkuva oppiminen