Taustatietoa ja ajankohtaista
Päätavoitteena on kasvattaa teollisten pk-yritysten osaamista liittyen ympäristövaikutusten hallintaan ja vihreän liiketoiminnan mahdollisuuksiin.
Tämä Seinäjoen ammattikorkeakoulun koordinoima Ympäristöosaamisen kehittämisellä kohti kestävää teollisuutta -hanke, lyhyemmin “Ytyä teollisuuteen”, tarjoilee kestävää kilpailukykyä Etelä-Pohjanmaan teollisuuteen, sen nykyisille ja tuleville tekijöille ympäristöosaamisen kehittämisen kautta. Hanke voidaan jakaa kolmeen osaan, joista kaikki tukevat toisiaan, mutta jokainen voi osallistua tarpeellisiksi katsomiinsa osioihin. Kaikki osiot ovat maksuttomia. Osiot ovat:
- Hiilijalanjäljen laskenta opastetusti, ilmoittautuminen on jo auki: ILMOITTAUDU TÄSTÄ->
- Uusien kiertotalouden liiketoimintamallien mahdollisuuksien arviointi teollisuuteen linkittyvässä Pk-yrityksessä.
- Ympäristöasioiden johtamisen koulutuskokonaisuus, josta on mahdollista suorittaa päättökoe.
Ytyä teollisuuteen - uutiset
Aikataulusta
- Osiot 1 ja 2 on alustava aikataulun mukaan tarkoitus viedä läpi syksyllä 2022. Koulutuskokonaisuus taas on suunnitelmissa toteuttaa alustavan aikataulun mukaisesti kevään 2023 aikana. Osallistumalla jo osioihin 1 ja 2, olet jo oppinut osan koulutuskokonaisuuden asioista. Erityisesti yrityksiä kannustetaan mukaan osioihin 1 ja 2, jolloin saat parhaan hyödyn laskureista omassa yrityksessäsi.
- Ajakohtaisia asioita seuraat parhaiten näillä sivuilla esimerkiksi tällä sivustolla olevasta blogistamme sekä tapahtumaosiosta. Lisäksi tiedotamme ajankohtaisista asioista tämän hankkeen sosiaalisen median kanavissa.
- Liittymällä postituslistalle, saat kaikki ajankohtaiset tiedot aiheesta sähköpostiisi. Siitäkin syystä kannattaa jo ilmoittaa kiinnostuksesi ja yhteystietosi meille.
- SeAMKilla on käynnissä myös muita samaan aiheeseen liittyviä hankkeita, joilla voidaan tukea osaamistasi. Näistäkin tulemme tiedottamaan niitä, jotka ovat ilmoittaneet kiinnostuksensa kehittää kilapailukykyään ympäristöosaamisella.
Pysy ajan tasalla, seuraa somessa “Ytyä teollisuuteen”
Uutisblogi
HANKKEESTA
-
TAUSTA: Miksi tämä hanke?
Ympäristönäkökulmien rooli kasvaa vauhdilla yritysten toiminta- ja kilpailukyvyn säilyttämisessä. Tämä nostaa ympäristöliiketoiminnan painoarvoa ja luo uusia väyliä menestykseen. Perinteinen kannattavuuden ja tehokkuuden tavoittelu ei johda yritysten elinvoimaisuuteen tai kasvuun tulevaisuudessa kuten teollisuudessa on totuttu. Ympäristöongelmat ja COVID-19 aiheuttama talouskriisi edellyttävät yrityksiltä sopeutumista muuttuvaan toimintaympäristöön. Ekologinen kestävyyskriisi luo sekä haasteita että mahdollisuuksia myös Etelä-Pohjanmaan teollisuusalueella. Ekotehokkuuden kasvanut arvostus luo uutta kysyntää. Alkaa olla kiire tunnistaa ja reagoida käynnissä olevaan murrokseen. On löydettävä uusia tapoja ja resursseja toteuttaa liiketoimintaa ja kestävän kehityksen innovaatioita menestyäkseen.
Yrityksen ympäristöosaamisen hyödyntäminen liiketoiminnassa ja sen kääntäminen kilpailueduksi, vaatii ympäristöasioiden tietoista johtamista ja aktiivista viestintää. Ympäristönäkökulma tulee ottaa kokonaisvaltaisesti osaksi yrityksen arkea ja päätöksentekoa. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi ympäristöohjelman laatimista, ympäristöön liittyvän lainsäädännön noudattamista, raaka-aineiden ja energian optimaalista käyttöä ja kierrätystä sekä resurssitehokkuutta. Liiketoiminnan muutos vaatii eteläpohjaisilta teollisuusyrityksiltä rohkeuden lisäksi uutta osaamista. Tämä hanke pyrkii vastaamaan näihin osaamistarpeisiin. Projektissa mukana olevat yritykset saavat hyödyt käyttöönsä ensimmäisinä.
Ympäristöosaamisen kehittämisellä kohti kestävää teollisuutta -hanke SeAMKin projektitietokannassa:
-
KOHDERYHMÄ: Kenelle tämä hanke on tarkoitettu?
Hankkeen toteutuksesta vastaa SeAMK TKI ja se on suunnattu Etelä-Pohjanmaan teollisuusalueella seuraaville kohderyhmille:
- teolliset mikro- ja pk-yritykset: yrittäjät, johtajat, henkilöstö
- SeAMKin henkilöstö
- opiskelijat,
- työttömät ja työelämän ulkopuolella olevat
- kunnat välillisesti
Maantieteellinen kohdealue
Maakunnat: Etelä-Pohjanmaa
Seutukunnat: Järviseudun, Kuusiokuntien, Seinäjoen, Suupohjan
Kunnat: Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Ilmajoki, Isojoki, Isokyrö, Karijoki, Kauhajoki, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Lappajärvi, Lapua, Seinäjoki, Soini, Teuva, Vimpeli, Ähtäri
Ympäristöosaamisen kehittämisellä kohti kestävää teollisuutta -hanke SeAMKin projektitietokannassa:
-
TAVOITTEET: Mitä hyötyjä hanke tuottaa?
Hankkeen päätavoite
Hankkeen päätavoite on kasvattaa teollisten pk-yritysten osaamista liittyen ympäristövaikutusten hallintaan ja vihreän liiketoiminnan mahdollisuuksiin.
Tarkemmin tavoiteltavat hyödyt voidaan jakaa neljään kategoriaan alla olevan mukaisesti.
1. Ympäristöosaamisesta kilpailuetua teollisuuteen
Ympäristöosaamisen tuo uudenlaista kilpailukykyä eteläpohjalaisille teollisuusyrityksille niin kotimaassa kuin sen rajojen ulkopuolellakin, kun kyky tunnistaa ja arvioida uusia liiketoimintamalleja kasvaa. Kun yritykset tunnistavat itse heihin kohdistuvat ympäristövaatimukset, he pystyvät etsimään myös keinoja vastata niihin. Vihreämmät liiketoimintamallit voivat tuottaa kustannussäästöjä ja raaka-aineet kiertävät tehokkaammin. Ekologisuus luo uutta asiakaskuntaa tavoittavaa brädiarvoa, joka kasvattaa kilpailukykyä ja mahdollistaa kestävän kasvun. Hankkeessa tuotettavien laskureiden avulla yritys voi arvioida uusien toimintamallien vaikutusta tulokseensa. Hiilijalanjälkeä arvioimalla havaitaan, missä yritys on onnistunut ja missä olisi parannettavaa. Laskelmien perusteella yritys voi selvittää itselleen kustannustehokkaimmat toimenpiteet ja lisäarvoa tuottavat vaihtoehtoiset liiketoimintamallit, esimerkkinä jälkimarkkinointi.
2. Uutta työtä, työmarkkina-arvoa ja työvoimaa
Työ ja yhteiskunta muuttuvat totutusta. Useiden ammattien tarve ja työpaikkojen määrä vähenevät, toisilla taas on osaajapula. Ympäristöliiketoiminta synnyttää uudenlaista työtä ja sen osaaminen henkilökohtaista työmarkkina-arvoa. Muutos voi houkutella monimuotoisempaa työvoimaa alueen teollisuuteen, joka luo joustavuutta ja pohjan uusille innovaatioille.
3. Etelä-Pohjanmaan koulutustarjonta kehittyy
Etelä-Pohjanmaan maakunnan ympäristöosaamisen kehittämiseksi tässä hankkeessa rakennetaan ja toteutetaan ympäristöasioiden johtamisen koulutuskokonaisuus. Samalla varmistetaan ympäristöosaamista edistävän koulutuksen saatavuus alueella jatkossa.
4. Kestävyyttä, elinvoimaa ja muutoksenhallintakykyä alueellisella yhteistyöllä
Alueellisen yhteistyön tiivistyminen entisestään teollisuusyritysten ja SEAMKin kesken tukee alueen ja sen yritysten elinvoiman kasvua. Samalla vihreä siirtymä saa lisäpotkua. Ympäristöosaaminen tekee yrityksistä kestävämpiä ja parantaa niiden kykyä reagoida muutoksiin. Kiertotalous ja vihreä liiketoiminta kasvattavat yritysten resilienssiä tulevissa kriiseissä, kun uudet arvoketjut edistävät paikallisuutta.
Ympäristöosaamisen kehittämisellä kohti kestävää teollisuutta -hanke SeAMKin projektitietokannassa:
-
TOIMENPITEET JA TYÖKALUT: Mitä hankeessa tapahtuu ja syntyy?
Hanke voidaan jakaa kolmeen osaan, joista kaikki tukevat toisiaan, mutta jokainen voi osallistua tarpeellisiksi katsomiinsa osioihin. Osiot ovat:
- Hiilijalanjäljen laskenta opastetusti
- Uusien kiertotalouden liiketoimintamallien taloudellisten vaikutusten arviointi teollisuuteen linkittyvässä yrityksessä.
- Ympäristöjohtamisen koulutuskokonaisuus, josta on mahdollista suorittaa päättökoe.
Kaikki osiot ovat yllä mainituille kohderyhmille maksuttomia. Osiot 1 ja 2 on alustava aikataulun mukaan tarkoitus viedä läpi syksyllä 2022. Koulutuskokonaisuus taas on suunnitelmissa toteuttaa alustavan aikataulun mukaisesti kevään 2023 aikana. Osallistumalla jo osioihin 1 ja 2, olet jo oppinut osan koulutuskokonaisuuden asioista. Erityisesti yrityksiä kannustetaan mukaan osioihin 1 ja 2, jolloin saat parhaan hyödyn laskureista omassa yrityksessäsi. Koulutuskokonaisuus sisältää yhteensä 7 päivän edestä opetusta, joista osallistuja voi valikoida tarpeelliset sekä itseopiskelumateriaalin. Koultuskokonaisuus toteutetaan etänä Teamsin välityksellä. Koulutukset ovat osallistujille maksuttomia.
Asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi hankkeesta syntyy työkaluja ja oppaita sekä koulutuskokonaisuus ja -materiaaleja. Työkaluilla pyritään tuomaan käytännön hyötyä ympäristöjohtamiseen. Materiaali on hankkeen päättymisen jälkeen vapaasti hyödynnettävissä kiertotalouden osaamisalustalla, joka rakentuu parhaillaan SeAMKiin CircEPOs –hankkeessa (https://projektit.seamk.fi/kaikki-hankkeet/?RepoProject=211016). Alustalle valitaan soveltuvat laskurit oppaineen hiilijalanjäljen laskentaan ja kiertotalouden liiketoimintamallien taloudellisten vaikutusten arviointiin. Lisäksi tuotetaan uusien liiketoimintamallien case-kuvauksia. Työkalut suunnitellaan nimenomaan eteläpohjalaisten teollisten pk-yritysten käyttöön, joten työkaluja testataan ja kehitetään erillisissä tilaisuuksissa yhdessä kohderyhmän edustajien kanssa.
Etelä-Pohjanmaan alueen teollisille yrityksille räätälöidään hankkeen pohjalta koulutuskokonaisuus ympäristöosaamisen varmistamiseksi tulevaisuudessa. Osaamisen kasvaessa yhä useammalla eteläpohjalaisella teollisuusyrityksellä on mahdollisuus profiloitua kiertotalouden osaajaksi.
Ole yhteydessä vaikka heti, niin saat ajankohtaiset tiedot ensimmäisenä. Ja lisätietoihin vastaamme mielellämme. Vielä voit vaikuttaa myös tapahtumien ja koulutuspaketin sisältöön:
Laita viestiä,
– Heli Hietala. projektipäällikkö
heli.hietala@seamk.fi
Ympäristöosaamisen kehittämisellä kohti kestävää teollisuutta -hanke SeAMKin projektitietokannassa:
SIIRRY PROJEKTITIETOKANTAAN ->
-
TIIMI: Ketkä hanketta vievät kohti tavoitteita?
Tämän kehitystyön taustalla on SEAMK:n TKI tiimi, jossa eri ammattilaisten osaamista hyödynnetään ristiin ja saadaan näin kattava tietotaito hankkeen käyttöön. Tiimissä on sekä yritys- että opetustaustaisia asiantuntijoita.
-
HANKKEEN VIRALLISET TIEDOT
Ympäristöosaamisen kehittämisellä kohti kestävää teollisuutta - hanketta rahoittaa Euroopan Sosiaalirahasto.
- Nimi: Ympäristöosaamisen kehittämisellä kohti kestävää teollisuutta.
- Kesto: 1.1.2022 – 31.08.2023
- Toteuttaja: SeAMK
- Kohderyhmä: Eteläpohjalaiset mikro- ja pk-yritykset
- Budjetti: 160 250 € (80% tuki)
- Rahoittaja: Keski-Suomen ELY Euroopan sosiaalirahastosta (ESR).
- Projektipäällikkö: Heli Hietala, DI, MBA, HHJ
Ympäristöosaamisen kehittämisellä kohti kestävää teollisuutta -hanke SeAMKin projektitietokannassa: